Pahinta, mitä unelmoijalle voisi kai käydä, olisi tulla kyyniseksi. Menettää loiste silmistään, tähtitaivasta katsellessa.

Jatka lukemista

Aloin pohtia emokarhun vihaa, kuinka se suojelee tämän poikasia. Omia terveitä rajojamme suojelevaa vihaa, joka antaa voiman sanoa vastaan, kun pitää sanoa.

Jatka lukemista

Kaiken minkä voi heittää, repiä irti, kaataa, sotkea tai muuten vaan tuhota, hän kyllä tuhoaa. Uusin villitys on heittää kaikki, mitä käteen saa, wc-pönttöön. Mahtavaa!

Jatka lukemista

Mielessäni kyselin Isältä, mikä mahtoi olla stressin vastakohta? Koska se olisi se voima, joka minulle oli jo annettu tätä hetkeä varten, siitä voittajana selviytyäkseni. Sain yllättävän vastauksen kysymykseeni.

Jatka lukemista

Minua ja muita tilanteessa olleita haastettiin kysymään Isältä, millaisena hän näkee meidät. Kun kysyin tätä Isältä, näin mielessäni hassusti pomppivan, hupsun pikku pupun. Tunnistin itseni, monesta innostuvan, välillä päättömyyksiä keksivän, tuosta pupumaisen arasta otuksesta.

Jatka lukemista

Mies tajusi, että tämä pieni lapsi ei osannut edes ajatella mitään miehen menneistä. Hän katsoi vain ihastellen ja arvostaen, mitä mies tekee nyt tällä hetkellä.

Jatka lukemista

Illalla tuumin vielä itsekseni, että tässä se taas nähtiin. Isä on kiinnostunut minusta ja näköjään myös projekteistani. Jopa siitä, mitä tyhjille seinilleni laitan.

Jatka lukemista

Kuin Daavidin viisi kiveä. Pikkupojalla aina taskussa. Mihin niistä olisi tässä tilanteessa apua?

Jatka lukemista

Yhtäkkiä kauemmin turruttaneet epäkohdat, joihin valinnoilla ollaan hakemassa ratkaisua ja muutosta parempaan, näyttävätkin vähäpätöisiltä. Oma arki alkaa tuntua parhaalta mahdolliselta, eikä yhtäkkiä mitään haluaisikaan muuttaa.

Jatka lukemista

Kun Marian kirkas tervehdys kaikui pienessä keittiössä, Elisabet tunsi, kuinka vauva hypähti. Ja aivan niin kuin riemusta. Lämmin tunne, kuin paksu hunaja, valahti Elisabetin kehoon.

Jatka lukemista