Arkea kanssasi

Arkea kanssasi

Pia 21. toukokuuta 2018

Suhteen arki on alkuromanssin jälkeen ihanaa aikaa, mutta myös omalla laillaan jopa pelottavaa. Silloin alkaa itsestään antaminen, vaikka ei edes aina huvittaisi. Väsyneenä ja nälkäisen ärtyneenä toisen samoille vitseille hymyileminen vaatii joskus tiukan käskyn kasvolihaksille. Tutut toistuvat pyynnöt, vaateläjät, joita itse et ole jättänyt ja jollekin se yksi sotkuisesti puristettu hammastahnatuubi. Siinä yhden arkisen listan alkua. Ja se on rakkautta. Se on se valinta. Rakastan, vaikka ei tuntuisi. Sitoudun sinuun ja tarpeisiisi, vaikka se vaatisi omasta mukavuudestani, tuntuen liialta juuri sillä hetkellä.

Huomasin, että jossain vaiheessa suhde Jeesuksen kanssakin muuttui arjeksi. Vaikka sitä ei ollut niin hauska todeta. Olisi ollut niin ihanaa vain leijua tuossa alkuajan pinkissä kuplassa ja kulkea kevyesti tuulen mukana, kuin ilmapallo. Mutta tiesin meidän tulleen jo hyvän matkaa yhdessä, kun tähän oli tultu. Samalla tuli myös se ihana tunne, että pystyin olemaan taas vähän läpinäkyvämpi. Ja sen myötä aidommin läsnä suhteessa.

Suuri seikkailu syntyykin juuri arjessa, koska siellä voin antaa koko sydämeni. En vain niitä vaaleanpunaisia ensitunteita. Tai ainaisessa alamäessä syntyvää hymyä. Vaan aidon koetellun sitoumukseni. Sen, kun tahdon olla tässä näin, vaikka se sattuisi juuri nyt. Ja vaikka se maksaa. Vaikka en aina saa vastauksia kipeisiin kysymyksiini. Ja tiedän, että se ei ole sitä, ettetkö Sinä välittäisi, tai jaksaisi vastata. Tiedän Sinun olevan tässä mukana kaikella mitä Sinussa on. Mutta, että se on sitä elämän keskeneräisyyttä ja sotkuisuutta, joka väistämättä joskus tulee vastaan. Mutta me olemme siinä yhdessä. Sinä olet minun rinnallani. Aina.

Tiedän siinä sateisessa viimassakin seistessäni, että sydämessäni on se lämmin kohta. Kohta, johon koskit silloin aivan alussa, ja sait sydämeni sykähtämään. Elämää, jollaista en ollut aiemmin sisimmässäni kokenut. Tiesin silloin, että me kuulumme yhteen. Ja nyt annan itseni Sinulle yhä uudelleen, tässä tylsän tavallisessakin, puuduttavan harmaassa arjessa. Kun ympärilläni etsitään kaikkea muuta kuin Sinua. Ja se on minun lahjani Sinulle. Sinä asut siinä, lämpimässä kohdassa ja kaikessa minussa. 

Tiedän, että tässä näin Sinä olet minun ja minä Sinun. Niin juhlahumussa kuin arkisessa arjessa. Olet sen arvoinen, elämän matkan, yhteisen taivalluksen. Rakkaani, turvapaikkani ja ainoani. Kaiken minä voin Sinussa. Koska Sinä olet minua varten. Odotat siinä, sateisella polulla, katsot minuun ja ojennat kätesi. Kutsuen minua eteenpäin tuolla polulla. Katseesi näyttää aivan siltä, kuin sanoisit: Tule, mennään yhdessä, mitäs noista lätäköistä. Lämmitellään sitten märät, kylmät varpaat yhdessä takkatulen ääressä.

Pia

Kuva: FreeImages.com/ Jonathan Cooke