Moni on sitä mieltä, että he ehkä pystyvät antamaan anteeksi itseensä kohdistuneen loukkauksen tai rikoksen, mutteivät voisi edes harkita anteeksiantoa omaa tai jonkun läheisen lasta vahingoittaneelle henkilölle. Veikkaanpa monen kristitynkin ajattelevan sisimmässään tähän tapaan. Erityisesti anteeksiantoon haluttomia uskovia varten on kirjoitettu oheinen kirja, jonka kirjoittaja Dianne Collard joutui päättämään, voiko ja haluaako hän antaa anteeksi rikollisista vihattavimmalle  – oman lapsen murhaajalle.

Kuten Collard itse alkusanoissa mainitsee, tämä kirja ei ole teologinen tutkielma. Vaikka kirjoittaja on tutustunut aiheeseen myös kirjallisuuden kautta, tekstin fokuksena on hänen oma henkilökohtainen matkansa pohjattomasta surusta ja vihasta anteeksiannon tuomaan rauhaan. Kehotusta antaa oman lapsen tappaminen anteeksi olisikin tositilanteessa mahdoton ottaa vakavasti, jos kehottaja ei olisi – ikävä kyllä – käynyt tätä äärimmäisen vaikealta näyttävää prosessia omakohtaisesti läpi. Ja kysehän on juuri prosessista; viha tappajaa kohtaan on yhtä luonnollinen ja väistämätön tunnereaktio kuin surukin. Jumala ei kuitenkaan halua kenenkään jäävän katkeruuden valtaan, vaikka inhimillisesti katsoen siihen olisi täysin pätevä syy.

Kirjan alkupuolella Collard käsittelee anteeksiannon raamatullisia perusteita. Jeesuksen kanta on jyrkkä: ”Jos te annatte toisille ihmisille anteeksi heidän rikkomuksensa, antaa myös taivaallinen Isänne teille anteeksi. Mutta jos te ette anna anteeksi toisille, ei Isännekään anna anteeksi teidän rikkomuksianne.” (Matt 6:14-15) Myös vertaus suuren velan anteeksisaaneesta palvelijasta, joka ei kuitenkaan suostu armahtamaan omaa velallistaan, kertoo samaa sanomaa. Nämä kohdat eivät Collardin mukaan kuitenkaan merkitse, että muille anteeksi antaminen olisi ansio, jonka perusteella ansaitsemme Jumalan armon. Se on pikemminkin heijastusta Jumalan anteeksiannosta, joka on paljon suurempi kuin mihin me ikinä itse kykenisimme. (Eräs raamatunopettaja on verrannut anteeksiantoa sähkövirtaan, joka aina pysäytettynä auttamatta sammuu; hänen mukaansa on ”hengellinen luonnonlaki”, että meidän tulee jakaa Jumalan antamaa armon virtaa eteenpäin estääksemme sen sammumisen.) Joka tapauksessa tähänkin kovaan käskyyn pätee Augustinuksen kuvailema periaate: mitä Jumalan oikea käsi meiltä vaatii, sen Hänen vasen kätensä meille antaa. Jumala itse tekee vääryyttä kärsineen mutta Häneltä apua etsivän ihmisen kykeneväksi antamaan anteeksi – joskus pitkänkin prosessin kautta.

Paitsi että anteeksianto on Jumalan selvä käsky, sillä on myös myönteisiä ajallisia seurauksia anteeksiantajalle. Katkera ihminenhän ei voi olla aidosti onnellinen ja vapaa. Collard siteeraa myös tohtori Gerald Jampolskya, joka – tuskin ainoana asiantuntijana – väittää monen fyysisenkin sairauden ja vaivan johtuvan tietyissä tapauksissa anteeksiantamattomasta asenteesta. Lisäksi kaunainen ihminen estää hengellisen kasvun itsessään ja usein levittää lähipiiriinsäkin kovuutta, kylmyyttä ja itsesääliä.

Seuraavaksi kirjoittaja käy läpi yleisiä harhakäsityksiä anteeksiantoon liittyen. Eräs usein toistuva käsitys kristillisestä anteeksiannosta – esimerkkinä pedofiliakeskustelu Suomessa  – on se, että anteeksisaaminen vapauttaisi syyllisen rikosoikeudellisesta vastuusta. Vaikka Collard lopulta kykeni antamaan poikansa murhaajalle anteeksi, Jumalakaan ei velvoittanut häntä vaatimaan murhaajan vapauttamista lain määräämästä vankeusrangaistuksesta. Anteeksianto ei myöskään edellytä rikoksen keinotekoista unohtamista tai kontaktin ylläpitoa syyllisen kanssa, eikä se ole riippuvainen väärin tehneen katumuksesta.

Sitten Collard hahmottelee tarkemman ”matkasuunnitelman anteeksiantoa kohti”. Anteeksianto on luopumista kostofantasioista, onnettomuuden toivomisesta syylliselle ja rikkomuksen märehtimisestä. Se edellyttää valintaa, tai oikeastaan pitkää valintojen sarjaa, jossa ihminen päättää luopua katkeruudestaan aina uudestaan sen noustessa esiin. Voimakkaita vihantunteita ei voi kuolettaa heti, mutta on kuitenkin mahdollista vuodattaa ne rehellisesti Jumalalle ja valita ”kääntää katse muualle” niiden noustessa pintaan. Merkittävä voimavara on Jumalan antaman ansaitsemattoman armon merkityksen ymmärtäminen omassa elämässä ja iankaikkisuudessa. Kun vääryyttä kärsinyt pitää tunteistaan huolimatta kiinni päätöksestään antaa anteeksi, katkeruuden valta heikkenee vähitellen.

Tässä prosessin vaiheessa Jumalalla oli vielä yllättävä kehotus Dianne Collardille. Sen totteleminen antoi hänelle – ja antaa edelleen kirjan lukijalle – koskettavan opetuksen Jumalan rakkaudesta jokaista kadotettua luotuaan kohtaan. Tämä omien kokemusten ja tunteiden käsittely on Collardin teoksen vahvuus, vaikka joku voi kokea aiheen teologisen ja eettisen käsittelyn jäävän kirjassa puolitiehen. Kirjaa voisi suositella erityisesti kristityille, jotka kokevat itsensä kykenemättömiksi vapautumaan katkeruudesta. Suppeudestaan huolimatta Päätän antaa anteeksi voi tarjota lukijalle ratkaisevan rohkaisun anteeksiantoprosessin aloittamiseksi.

Arvioi: Markus

Dianne B. Collard: Päätän antaa anteeksi. Päivä Oy, 2014. Kirjaa voi tilata kustantajan sivuilta (linkki).

Diannen kirjaan pohjautuvat opetukset ovati katseltavissa (Opetus 1: linkki, Opetus 2: linkki) tai kuunneltavissa (Opetus 2: linkki) Majakan mediakirjastossa. Hänen lyhyen todistuksensa voit katsella täältä (linkki).