Edelläkulkija

Edelläkulkija

Pia 8. marraskuuta 2013

Sanattomana katselen uutta näkymää. Vaikka maisema on vanha ja tuttu, näen nyt näkymättömissä liikkuneen kätesi jäljen. Se hohtaa fosforin tavoin, kun valaiset maisemaa uudessa valossa. Näen edessäni aikoja ja päivämääriä. Suunnitelmasi kutoutuu eteeni, kuin kastehelmiä kimaltava hämähäkin verkko, kauniina ja herkkänä helminauhana.

Olet kulkenut edelläni, valmistellut minulle rakkaudessasi poukamia, levähdyspaikkoja. Huolehtivia ihmisiä syli avoinna odottamaan minua polulleni. Eväspusseja ja juhlapöytiä matkani nääntymiskohtiin. Juomapisteitä tämän maratonin varrelle. Kaikissa niissä on sinun puumerkkisi näkymättömissä. Se sama hellä huolenpito tarttuu käsistäsi kuin kultapöly kaikkeen kultasepän koskemaan.

Ei olekaan niin, että minun huutoni pitää herättää sinut huolehtimaan minusta. Tai että olisit kaukana ja minun pitää vetää sinut tempuillani lähemmäs. Ei! Sinä olet aina ollut se, joka on lähelläni. Herättämässä minua läheisyytesi todellisuuteen. Sinä olet valmistanut minulle avun jo ennen kuin sitä tarvitsin.

Olen siis saanut sinulta tämän vanhemman taipumuksen, jolla omia poikiani hellin. Heijastan sinun isänsydäntäsi, kun mietin viikon ruokalistaa ja haen edeltäkäsin tarvittavia ruoka-aineksia kaupasta. Ja valmistan ulkovaatteet puettavaksi eteiseen pikkupoikien vielä iloisesti ja huolettomasti leikkiessä. Pesen likaiset ja kuraiset vaatteet valmiiksi uutta käyttöä varten jo ennen kuin vaatekaappi loistaa tyhjyyttään ja pyykkikorin sisältö kaatuu päälle.

Ei minun tarvitse muistuttaa sinua siitä, että olen tässä. Sinun isänsydämesi haaveili minusta jo ennen kuin olin olemassa. Sinä halusit minut, kaipasit tytärtä. Ja siksi loit minut. Sydämesi muistaa minut, tarkkaan käsiesi kutoman, silmissäsi upean luomuksen. Annoit olemukseeni jotain itsestäsi, syvältä sydämestäsi. Minä heijastan sinua. Näkyykö se silmistäni, että olen tyttäresi? Onko minulla häivähdys sinun hymyäsi?

Pia