Epäuskon apinoita

Epäuskon apinoita

Pia 14. helmikuuta 2014

Istun veneessä. Katselen keskipäivän aurinkoa. Kaivan repustani evästä. Heikottaa. Olen unohtanut taas syödä. Olen opettelemassa uudenlaista ruokailutapaa, vaikka muisti pätkii vielä aika-ajoin. Syön sanaasi kuin leipää. Jauhan mielessäni sen jokaista tavua kuin pureskelisin leukaperilläni palasiksi tuhtia ruisleivän palasta. Kirjoitan sanojasi paperille paikkoihin, joista näen sen aina silmieni edessä.

Sanasi ovat minulle henki ja elämä. Sinun sanasi soittavat sisimmässäni kieliä, joista en tiennyt mitään. Vahvoja, tummia sointuja, vieden minut syvälle intohimoisen ja tulenpalavan sydämesi syövereihin. Koen taas eläväni rakkautesi käsissä. Ja sitten heleitä, herkkiä sointuja, jotka kaikuvat kirkkaina kuin keväinen taivas auringonpaisteessa. Toivo nousee minussa jälleen. Sisimmässäni soi: "Katso, uudeksi minä teen kaiken." En tahdo enää palata soittamaan omia tuttuja valitusvirsiäni. En itkuisia itsesäälin joikuja. 

Sinun sanasi kaikuvat sisälläni vastustamatonta kutsua. Kutsua astua tästä paatista, jossa olen koko ikäni kyhjöttänyt. En tahdo enää nököttää kuin rampa veneeni pohjalla ja pelätä kutsuasi. Pelätä pohjimmiltaan pettyväni sinuun, epäillen työtäsi minussa. Niin helppoa olisi taas sysätä sinut syrjään liian vaatijana tai kohtuuttomuuksien sepittäjänä. Voisin jatkaa taas yhden vuosikymmenen näin. Syleillen rampoja polviani. Paijaten epäuskon apinoita kainalossani. Niin että ne olisivat minulle edelleen suurin todellisuus. Ruokkien niitä ja antaen niiden sanella päivän sirkusohjelmani.

Apinalaumani on niin miellyttävää seuraa. Ne jankkaavat päivästä toiseen samaa sepitystään korvaani ja saavat minut nielemään joka sanan. Jatkuvasti toistettuina myös nämä sanat alkavat elää omaa elämäänsä minussa. En voi. Ei ole mahdollista. Ei minusta ole. Mitä minä voisin. Mitä minä, minä minä, nyyh. Surukseni myönnän, että kuuntelen niitä mieluummin kuin sinua.

Tahdon hypätä pois tästä veneestä, josta on tullut turvapaikkani ja lopulta vankilani. Epäuskon apinani ovat haisevaa seuraa. Veneeni ei ole kovin hyvässä kunnossakaan tällaisessa seurassa. Elämä tällaisella standardilla ei täytä sydämeni kaipuuta, jonka sinä olet minussa herättänyt. Jospa kysyisinkin itseltäni, miksi jäisin tähän? Kun kuulen äänesi: "Nouse ja kävele." Nuo elävät sanat, joissa on kätkettynä ihmeesi toteutusvoima minua varten. Miksi jäisin?

Et luonut minua kaitsemaan apinalaumaa haisevaan veneeseen. Kutsuit minut kävelemään veden päällä. Sinun kanssasi. Koska sinä voit, minä voin sinun kanssasi. Niin, että lopetan toimivan turvarakenteen etsimisen ja turvaankin sinuun. Hyppään vaikka sitten sinun kaulaasi, jos alkaa heikottaa.

Sinun rakkautesi oli se, joka alun perinkin murtautui sydämeeni. Läpi epäuskoni, kylmyyteni ja kovuuteni. Sinä teit sen ensin. Nyt teet minussa jotain uutta. Rakkautesi haluaa heittää kaikki pelkoni pois. Se tahtoo tehdä kaiken uudeksi minussa. Että minusta tulisi peloton rakkautesi otteessa. Intohimoisen rakkautesi tuli kärventäisi ylpeyteni karrelle. Musertaisi itserakkauteni tieltään. Nujertaisi tukahduttavan ihmispelkoni ja kamppaisi jalat alta hylkäämisen peloltani. Opettaisit minut rakastamaan niin kuin sinä rakastat minua. 

Kerrot minulle, että minulla on Kristuksen mieli. Voin ottaa ristini. Pystyn siihen kanssasi, kerrot. Minun suurin ristini on varmaankin se, että häpeän puhua sinusta kuin rakkaastani katsomatta paikkaan, aikaan tai henkilöön. Minulle on vaikeaa olla sen suhteen kaikessa läpinäkyvä. Mietin vain koko ajan, että entä jos joku ei pidäkään siitä. Avoimuudestani puhua sinusta.

Mutta en voi enää piilottaa sitä mitä meistä on tullut, se kaikki on kypsynyt liian todelliseksi. En voi elää enää piilotellen suhdettamme. Aivan kuin olisit joku vain salassa rakastettava. Vaikka joku halveksisi rakkauttani sinuun, en halua enää piiloutua. En tahdo olla enää pelkuri. Sydämeni pakahtuu, jos rakkautesi ei löydä kanavaa minusta vuotaa eteenpäin. Sydämeni riutuu tässä veneessä, jos en käytä jalkojani, jotka loit minulle.

Tahdon astua kanssasi eteenpäin uudella pelottomuudella. Katsoa sinua silmiin, ja sanoa että olet kaiken sen arvoinen. Sen arvoinen, että joku ei pidä minusta sinun vuoksesi. Sen arvoinen, että millään muulla ei olisi enää väliä. Tahdon asettaa ylpeän uhmani uhrina alttarille, laittaa itseni alttiiksi maailman herjalle, pilkalle ja häpeälle. Tahdon voida katsoa sinua silmiin ja sanoa, katso rakkaani, en häpeä sinua muiden edessä. Haluan nähdä itseni heijastavan samaa rakkauden tulta sinuun, kuin joka näkyy sinun silmistäsi. Tahdon että rakkautemme on kaikille julistettu. Sinä olet sen arvoinen.

Se on menoa nyt. Jos maineeni tahraantuu, vieköön senkin. Olen sinun. Vain se merkitsee todella jotain. Jos joku hylkää minut sinun takiasi, sinä et milloinkaan. Ajattelen sanojasi, kutsuasi, kun yritän nostaa itseni pystyyn. Sanasi kaikuvat sisimmässäni nostaen esiin uuden ajatuksen. Olen rohkea ja peloton, kun katson sinua silmiin. Etsin katsettasi. Kun katseeni kohtaa tulenpalavat silmäsi, koetan nousta jaloilleni, jotka tuntuvat vielä heikoilta. Yhtäkkiä ne kannattavat minua. Voimasi virtaa niihin lupauksestasi. Pelko pakenee, kun katson rakkautta hehkuviin silmiisi. Voin seistä jälleen ja nyt aion kävellä.

Nostan jalkani veneestäni tumman veden pinnalle. Ja sitten toisen. 

Pia