'Hääateria'

'Hääateria'

Taru 6. elokuuta 2012

Leenan pohdintojen (ks. täältä) rohkaisemana saatte kuulla minuakin kummastuttavasta ajatuksesta. Allekirjoittaneelle ruoka on elämässä melko lailla tärkeä tekijä. Tästä syystä lienen jäänyt pohtimaan, mitä se Karitsan hääateria mahtaa pitää sisällään.

Jeesus taisi mainita, ettei hän nauti viinipuun antimia ennen kuin vasta kyseisellä aterialla. Siis sehän tarkoittaa minun logiikallani sitä, että hän tietää, mitä siellä tarjotaan. Menu on siis valmis. Mitähän siellä syödään? Ei kai sentään karitsaa? Mutta on tuo aika pitkä aika odottaa yhtä ateriaa. Pitää olla jo melkoisen tärkeät pidot. Ymmärtääkseni Lähi-Idässä Jeesuksen aikaan aterioitiin vain perheen ja läheisten kesken. Yhteisellä aterioinnilla oli suurempi merkitys yhteyden kannalta kuin nykyään.

Lähinnä minua hämmästytti ajatus siitä, että Jumala olisi jo suunnitellut menun. Eikö ketään muuta jää mietityttämään tällaiset erikoiset pikkuseikat? Miten siellä mahdetaan istua? Onko pöydät ja tuolit vai nurtsille vaan piknikille? Ja ketä saa vieruskaveriksi? Minulla olisi Nooalle monta kysymystä. Haluan varata paikan.

Taru