Helmasynti

Helmasynti

Pia 19. kesäkuuta 2013

Helmasyntejäni, joiden kanssa painin tällä hetkellä ovat ylpeys, viha ja anteeksiantamattomuus. Ylpeys on asenne. Viha on tunne. Anteeksiantamattomuus on päätös.

Ylpeys ei tarvitse, se itse riittää. Se naamioituu näennäisen nöyryyden kaapuun. Viha vyöryy ja myllyttää voimalla mielen pyörryksiin kuin hurrikaani. Se yllyttää tekemään tilaa vihanpurkauksille muodossa tai toisessa, joko hienovaraisesti piikitellen tai avoimesti leiskauttaen. Anteeksiantamattomuus tarttuu vihan tunteeseen kuin magneetti rautanaulaan. Se kerjää oikeutusta vihaan toista kohtaan - pienimmästäkin rikkeestä, vaikka itse rikkookin suurimmalla mahdollisella tavalla.

Pidän helmasynneistäni tiukasti kiinni. Olen oppinut salaamaan ne, nimittämään ja naamioimaan joksikin muuksi. Sillä lailla voin tehdä niille pesän helmoihini ja paapoa niitä mielin määrin. Paijata, ruokkia. Kuiskia salaisuuksia ja kuunnella niiden ajatuksia.

Syvällä sisimmässäni haluaisin päästä niistä eroon. Ne kahlitsevat, myrkyttävät ja haisevat. Yhdistäen voimansa ne hyökkäävät minua vastaan haavoittaen muita. Pahaa ei saa kovasti puunaamallakaan hyväksi. Ei peruukeilla tai maskeeraamalla. Hajusteet eivät vie sen kuvottavaa katkua pois. Mutta pahaankin tottuu. Se alkaa tuntua tutulta. Omalta. Yäk! Entä jos en halua sitä?! Miten pääsen vapauteen?

Isäni on puhunut viimeaikoina. Esitellyt antamaansa sijaispainijaa. Tähän asti olen monet painit paininut yksin ja aina hävinnyt. Hävityn matsin jälkeen olen tyytynyt tilanteeseen. Ehkä sen vain kuuluu mennä näin. Ehkä tämä on se risti, joka minun pitää kantaa. Mutta ei! Ei!

Kaikki synti, jopa hypnoottiset helmasyntinikin ovat nujerrettavissa, koska pääpaini on jo voitettu. Verisen voiton todiste sykkii sisimmässäni. Henkeeni annettu sinetti, hänen Henkensä todistaa, että verivelka on maksettu. Viaton uhrautui ja maksoi hinnan hengellään voittaen koko ottelun. Sijaispainija on tullut auttamaan minua lunastamaan tuon voiton omakseni käytännössä. Helmasyntini perivät minulta vanhoja velkoja, jotka on ristillä jo maksettu.

Isä, Kiitos, että kuulet minua poikasi Jeesuksen uhrin tähden. Kiitos, että sinun Henkesi minussa paljastaa helmasyntini. Antaa niille nimen, ja kun avaan sisimpäni ottamaan apusi vastaan, nujertaa niiden vallan minussa. Kiitos, että sinun avullasi, Jeesukseen kätkettynä ja Henkesi eläväksi tekemänä, voin vaeltaa hengessä lihan sijaan. Voin olla vapaana helmasyntieni orjaruoskasta sinun lempeytesi ja hyvyytesi ohjaamana. Tämä on sinun ihmeesi. En tiedä kuinka sen teet, mutta uskon sinua. Tartun lupaukseesi ja omistan sen itselleni. Teet sen, koska olet niin luvannut. Totuudessa ei voi olla valhetta ja sinä itse olet Totuus.

Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat. Sillä elämän hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista. Sillä mikä laille oli mahdotonta, koska se oli lihan kautta heikoksi tullut, sen Jumala teki, lähettämällä oman Poikansa syntisen lihan kaltaisuudessa ja synnin tähden ja tuomitsemalla synnin lihassa, että lain vanhurskaus täytettäisiin meissä, jotka emme vaella lihan mukaan, vaan Hengen. (Roomalaiskirje 8:1-4)

Pia

Kommentit

Lisää omasi
  1. avatar

    Pete 11. maaliskuuta

    Kiitos tästä kirjoituksesta, Pia! Itsellänikin on ollut kamppailuja, ja vieläkin on, mutta se on Jumalan armo jonka kanssa voitetaan ja päästään vapaiksi! "Sillä synnin ei pidä teitä vallitseman, koska ette ole lain alla, vaan armon alla." Room. 6:14