Huterin askelin

Huterin askelin

Pia 3. huhtikuuta 2018

Olin tullut vaiheeseen, jossa epävarmuus alkoi hiipiä mieleeni ja ihon alle vähän joka tilanteessa. Arkeni oli toki kokenut isoja mullistuksia viime kuukausina, mutta ihmettelin silti, mistä moinen. Muistelin erään miehen kertomusta omasta elämänjaksostaan epävarmuuden kanssa. Ja kuinka se hiipi jopa niihin juttuihin, joissa hän oli aina ollut itsevarma. Tilanteeni alkoi muistuttaa vähän hänen tarinaansa. Muistin, kuinka hän kuvaili sotatermein, että jos olet taistelussa, et voi mennä eturintamaan ja miettiä siellä kaiket ajat ristiriitaisuuksia. Silloin pitää vain keskittyä oleelliseen. Pohdin elämäntilannettani tämän ohjeen valossa ja mietin, missä kohtaa olen. Olenko poterossa, eturintamalla vaiko kenties kotirintamalla. Siitä en saanut oikein kunnolla selkoa, mutta yksi asia minulle selvisi. 

Olin lähtenyt arkisena maanantai-iltana kävelylle ja etsin kuunneltavakseni opetusta, mistä muustakaan aiheesta kuin ”epävarmuus”. Kyseisen aiheista opetusta kalastellessani ei etsintäni tuntunut tuottavan tulosta. Lopulta löysin opetuksen aiheesta ”rohkeus”. Laitoin lenkkeillessäni kuulokkeet korville ja astellessani kevättalven kirpakassa ilmassa alkoi mieleni yhtäkkiä selkiytyä. Jos olisin kuunnellut opetusta aiheesta epävarmuus, olisin voinut nyökytellä päätäni siihen tahtiin, että "niin, minullakin menee juuri noin huonosti ja tunnen niin syvää epävarmuutta." Mutta en voinutkaan tuudittautua tuon tunnemaailman mollivoittoisuuteen, vaan sanoja rohkeudesta kuullessani, nostin vaistomaisesti ryhtiäni ja katseeni nousi ylös. 

Muistin taas sen selkeästi, että en ole potilas. Sotilasta minusta kai mieluummin keitellään, tässä elämä-nimisessä liemessä. En voi ankkuroitua pehmoisten tekoturvamuurieni sisään ja tuudittautua epävarmuuteeni. Ympärilläni on mahdollisuuksia, joihin vain epävarmuuteni lävitse kulkemalla voin tarttua. Tajusin epävarmuuteni olevan oleellinen osa itsekeskeistä elämäntyyliä, jota minulle tarjottiin nyt joka nurkalla. Minä, minä, minä… koen epävarmuutta. Entäpä ne muut ympärilläni, onko heillä oikein väliä? Pääasia että minusta tuntuu hyvältä ja pumpulisen turvatulta. Ja pah! Rakkaus näyttää aina joltain, ja joltain muulta kuin oman turvallisuuden tunteen raivokkaalta etsinnältä.

Rohkeus ja rakkaus ovat ystäviä, joiden seurassa tahdon viettää aikaa. Vaikka se hinta siitä onkin välillä kova. Joudun taistelemaan omien epämukavuushälytysteni kanssa, jotka soivat päässäni ja vaativat minua asettumaan niin, että pääasiassa vain minulla olisi mukavaa. Mutta mieluummin keikun rohkeuden korot jalkineissani epämukavissa asennoissa, korkeiden korkojen määrittäessä vaappuvan etenemiseni. En ihan oppinut ole vieläkään, vaikka välillä luulen valmistuneeni tuosta koulusta jo jostain tentistä - oppineena. Sitten tulee taas se huono päivä tai epävarmuuden aalto uusien haasteiden kera ja oloni muuttuu huteraksi. Silloin muistan viimeistään taas, että tarvitsen armoa joka askeleelle.

Pia 

 

Kuva:FreeImages.com/ Evan Welsch