Jouluromantikon joulusaarna

Jouluromantikon joulusaarna

Teemu 17. joulukuuta 2009

Ruokapalvelulla on ollut hieno syyskausi.  Suuri kiitos Eeva-Liisalle, Marjatalle, Mikolle, Harrille ja Johannekselle uskollisuudesta!  Meillä on näky laajentumisesta kahteen tiimiin, jolloin palveleminen joka viikko ’vuorovedoin’ olisi mahdollista.  Rukoillaan, että tämä voisi tapahtua ja oikeat ihmiset tulisivat mukaan toimintaan.

Tänä jouluaikana haluan muistaa teitä saarnalla, jonka pidin Ruokapalvelun joulujuhlassa viikko sitten.  Toivotamme koko Ruokapalvelutiimin puolesta oikein siunattua joulua teille kaikille!

Joulusaarna

Joulu on ihanaa aikaa.  Minä olen jouluromantikko. Parhaita muistikuvia ovat pimeät talvi-illat kun lunta tupruttaa hiljalleen katuvalojen loisteessa.  Se on minun sielunmaisema tänäkin päivänä.  Joulun odotus alkaa adventista.  Silloin virittäydytään tulevaan. On kyse toivosta, uskosta. 

Pari tuhatta vuotta sitten hartaat juutalaiset odottivat vapahtajaa.  Oli tullut lupaus Aabrahamille: ”Sinussa tulevat kaikki sukukunnat maan päällä siunatuiksi”.  Jesaja 42 kertoo Herran uskollisesta palvelijasta: ”Katso minun palvelijani, jota minä tuen, minun valittuni, johon minun sieluni mielistyi.  Minä olen pannut Henkeni häneen, hän levittää kansakuntiin oikeuden.  Ei hän huuda ei korota ääntään, ei anna sen kuulua kaduilla...”  Tämä sana oli Jeesuksesta, hänen ihmiseksi tulemisestaan.

Israel oli kokenut kovia – pakkosiirtolaisuutta, sotia, nälänhätää, sisäistä rappiota, mutta hartaat juutalaiset edelleen luottivat annettuun sanaan.  Israelin kansalle oli profetoitu siunauksia.  Jes. 44:3 ”Sillä minä vuodatan vedet janoavaisten päälle ja virrat kuivan maan päälle.  Minä vuodatan Henkeni sinun siemenesi päälle ja siunauksen sinun vesojesi päälle.”  Oli luvattu, että Herran Palvelija, Messias tulee ja pelastaa Israelin.  Odotusta oli kestänyt kuitenkin piinaavan kauan.

Kun aika oli sitten täyttynyt, niin Jumala lähetti poikansa maan päälle.  Ja se tapahtui ihmeellisesti.  Enkeli ilmestyi Marialle ja sanoi, että hän on tuleva raskaaksi ja että hänessä oleva siemen on Jumalasta.  Kului yhdeksän kuukautta, verollepano Betlehemissä, ja Jeesus syntyi.  Taivaat riemuitsivat!  Ja hengessään herkät juutalaiset riemuitsivat mukana. Katsotaan mitä Luukas 2:25- kertoo:

”Ja katso, Jerusalemissa oli  mies nimeltä Simeon; hän oli hurskas ja jumalinen mies, joka odotti Israelin lohdutusta, ja Pyhä Henki oli hänen päällänsä.  Ja Pyhä Henki oli hänelle ilmoittanut, ettei hän ollut näkevä kuolemaa, ennen kuin oli nähnyt Herran voidellun.  Ja hän tuli Hengen vaikutuksesta pyhäkköön.  Ja kun vanhemmat toivat Jeesus-lasta sisälle tehdäkseen hänelle, niin kuin tapa oli lain mukaan, otti hänkin hänet syliinsä ja kiitti Jumalaa ja sanoi: Herra, nyt sinä lasket palvelijasi rauhaan menemään, sanasi mukaan, sillä minun silmäni ovat nähneet sinun autuutesi, jonka sinä olet valmistanut kaikkien kansojen nähdä, valkeudeksi, joka on ilmestynyt pakanoille, ja kirkkaudeksi kansallesi Israelille”.

Simeonin odotus palkittiin. Hän tunsi, että Jeesus oli erikoinen, Jumalan lähettämä.

Tänä päivänä me saamme myös elää odotuksessa, koska me tiedämme, että Jeesus tulee takaisin.  Hetkeä ei tiedä kukaan muu kuin Isä, mutta Jeesus on tulossa.  Jotkut uskovat tulevat näkemään tämän tapahtuman niin kuin Simeon, silmästä silmään.  Aika on haastava tänäkin päivänä, aivan kuin ennen Jeesuksen syntymää, mutta juuri näihin tilanteisiin Jumala on valmistanut meille lohdutuksen.  Siunattua joulua teille kaikille ja edetään toisen tulemisen adventissa!

Teemu, Majakan ruokapalvelun vastuuhenkilö