Kaikki mikä irtoaa

Kaikki mikä irtoaa

Timo 21. huhtikuuta 2017

Pienen lapsen perässä juokseminen on varsin kiireistä touhua. Kun tässä viime aikoina olen lapseni kanssa leikkinyt ja seurannut hänen touhujaan, olen tullut siihen tulokseen, että kaikki tavarat, esimerkiksi kukkapurkit, tulisi heittää tuliseen järveen tai nostaa ainakin metrin tasolle. Kaiken minkä voi heittää, repiä irti, kaataa, sotkea tai muuten vaan tuhota, hän kyllä tuhoaa. Uusin villitys on heittää kaikki, mitä käteen saa, wc-pönttöön. Mahtavaa! 

Jokin aika sitten leikimme saunassa poikani kanssa. Hän kiinnitti katseensa saunan lamppuun, joka on seinässä kiinni ja alkoi karjuen rynkyttää lamppua, kaksin käsin. Eikä mennyt montaa sekuntia kun lamppu irtosi seinästä.

Suurin osa käymästämme keskustelusta koostuu muutamasta lauseesta. Ei saa koskea siihen, se on poppa. Ei saa mennä sinne. Älä tee sitä. Ei saa laittaa suuhun, ja niin edelleen. Ja poika vielä kehtaa räkättää päälle ja kontata karkuun! Uskomatonta! Sitten tajusin yhden erittäin oleellisen asian. Että kaikki mikä irtoaa, ei ole kunnolla kiinni!

Elämässä asioiden tulee olla kunnolla kiinnitettynä. Meidän tulee olla ankkuroituna Kristukseen. Mikään ei saa horjuttaa tai repiä meitä irti Jeesuksesta. Vaikeudet, raha, väsymys, perhe, työ, harrastukset, jopa kuolema, ei saisi heilauttaa meitä edes hetkeksi irti Jeesuksesta. Muuten myrsky vie mukanaan. Silloin kun poikani yrittää selättää muurattua kiviseinää tai kaataa pöytää, joka on pultattu lattiaan, en ole yhtään huolissani. Voin vaan katsella luottavaisella mielellä. Tuota se kyllä ei kaada tai saa irtoamaan!

Meidän tulee luottaa Jumalaan, eikä lähteä ryntäilemään tai antautumaan tuulten vietäviksi. Jumala ei horju. Jumala on kallio, joka pysyy. Ja kun pysymme hänessä, emme horju. Opimme vaikeuksien kautta olemaan luottavaisia. Jeesus voi rauhassa ottaa nokoset veneessämme, sillä tiedämme, että meillä ei ole hätää. Selviämme myrskystä. Ja jos pelottaa, voimme hänen avullaan tyynnyttää myrskyn. Ja vielä suurempiakin tekoja voimme tehdä hänessä. Aamen!

Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.

Matt. 28:20

Timo


Kuva: FreeImages.com/ Mark Mordecai