Kielestä kii

Kielestä kii

Sähkö-Mikko 9. maaliskuuta 2011

Joku aika sitten, napakkana pakkaspäivänä olimme rouvan kanssa pukeneet 2v-kaksosemme ulkovaatteisiin ja päästäneet heidät parvekkeelle - he kun tykkäävät hetken siellä touhuta ennen kuin laitamme heidät rattaisiin päiväunille. Parveke on puinen ja umpinainen alhaalta, näin ollen turvallinen myös lapsille. Siinä sitten join kahvia ja saattoi muuten kyljessä mennä huomaamatta joku vehnäinenkin. No, tuumasin vaimolle et: ”Huono juttu kun tuo poika tykkää nuolla pakastimen kylmiä muoviosia, ettei vaan joskus jäis kiinni johonki.” Rouva yhtyi ajatukseen samalla kun parvekkeelta alkoi kuulua pientä itkeskelyä... ”No nyt se on varmaan siellä kielestä kii”, sanoin leikillään. Sekunnin ajan katsoimme toisiamme samalla kun huuto kävi kovemmaksi. Kahvi jäi kuppiin ja nisu pöydälle, kun säntäsimme vauhdilla parvekkeelle ja siellähän poika oli kielestä kiinni! Eihän siinä auttanut kun vaimon jäädä rauhoittelemaan ja pitämään pientä päätä paikoillaan ja minä hakemaan mitä - lämmintä vettä!  Tämähän tunnetusti auttoi ja kieli irtosi. Siis siitä metallista…  Suu valui verta ja uskoakseni naapurikin kuuli, että meillä on taas tilanne päällä.

Myöhemmin kun tarkastelin parveketta, huomasin paneloinnin ja lasituksen välissä raudan, joka kulki kauttaaltaan parvekkeen ympäri siinä 70cm:n korkeudella. Aika sopivasti... Jäin miettimään, miten usein me vähän vanhemmat olemme samassa tilanteessa. Eteemme tulee tilanne tai asia, joka nostaa veden kielelle. Nuo pienet jäähiukkaset kimaltelevat metallin pinnalla näyttäen kaikin tavoin hyviltä, piirtäen mieliimme kuvan kylmän raikkaasta tunteesta, joka hyväilee kuumia, kuivia tai janoisia huulia. ”Jos tuosta ihan vain vähän… pinnalta, koskematta muuhun.” Ja siinähän sitten olet tiukassa, kuin se yks juttu siellä Junttilan tuvan seinässä.

Synti on kavala. Se näyttää vaarattomalta ja esiintyy turvallisissakin ympyröissä. Vaikka siitä olisi varoitettukin, siitä siipeensä saaneenakin se houkuttelee ja viehättää.  Tosiasia kuitenkin on, että kaikki me siinä ollaan toisinaan kiinni. Miettikää, miltä näyttäis, jos oltais kaikki vierekkäin ratakiskossa kiinni. Kukin omalla ratapölkyllään kontillaan.. ”Mhoi, khäy hä uhein häällä?"

Millä kielen saa irti? Lämpimällä vedellä. Etelä-pohojalaaset sanos notta verellä! Kiitos Jeesus junkkareista, he ovat asian ytimessä! Jeesuksen sovitustyöhön turvautuen me pääsemme synnistä irti ja saamme sen anteeksi. Synnittömiä meistä ei toki tule kenestäkään tässä ajassa, vaan ratakiskoilla nähdään tuon tuosta. Vaikka saamme synnit anteeksi, joudumme kärsimään niiden seuraukset. Ja nämä kärsimykset ovat yleensä suoraan verrannolliset siihen, montako kierrosta putken ympärille olemme kieltämme kiertäneet... Suu voi olla taas täysin terve ja syömäkunnossa, kun antaa hetken ajan kulua. Voi myös olla, ettei täydellinen tunto palaa koskaan tai ehkä huuleen jää ikuinen arpi, joka kulkee aina mukana. Seurauksesta olemme vastuussa itse, mutta sen aiheuttajaa meille ei lueta synniksi, kun turvaamme Häneen, joka on kaiken sovittanut ristillä.

Nähdään kiskoilla!

Vaikka parempi ois jos ei...

- Sähkö-Mikko -

Kommentit

Lisää omasi
  1. avatar

    jessi 14. maaliskuuta

    Mahtavaa oivallusta ja kynäilyä!