Kuten otsikosta voi päätellä, tämä kirja esittelee neljän eri raamatuntutkijan näkemyksen kadotuksen olemuksesta Raamatun – ja yhdessä tapauksessa myös opillisen perinteen – perusteella. Kunkin tekstin jälkeen seuraavat muiden kirjoittajien kriittiset kommentit, mikä antaa kirjalle ”keskustelevan” ja havainnollisen yleisilmeen.

Yhdestä asiasta kaikki näyttävät olevan samaa mieltä: Helvetistä on tullut karkea kirosana paitsi arkikielessä myös seurakuntien saarnastuolissa. Siinä missä joku Jonathan Edwards johti 1700-luvulla valtavan määrän ihmisiä uskoon saarnaamalla Jumalan leppymättömästä vihasta katumattomia syntisiä kohtaan, joita odottavat helvetin loputtomat tuskat, nykyajan vanhoillisetkin papit ja saarnamiehet yleensä välttävät käsittelemästä ihmiskunnan uskosta osattoman enemmistön ”loppusijoituspaikkaa”. Tämä hiljaisuus aiheen suhteen tekee Raamatun kadotusta käsittelevistä kohdista entistäkin oudompia ja epämukavempia ”riviuskovan” silmissä.

Ensimmäisen luvun on kirjoittanut vanhoillinen teologi John Walvoord, jonka mukaan Raamatun kadotusta kuvaavat kohdat on tulkittava mahdollisimman kirjaimellisesti: kyseessä on ikuisesti kestävä henkinen ja ruumiillinen kärsimys konkreettisissa liekeissä. Suurin osa Walvoordin melko suppeasta tekstistä käsittelee perustavanlaatuisia kysymyksiä, joista valtaosa evankelikaalisia uskovia on yhtä mieltä: pelastumattomia kohtaava kuolemanjälkeinen rangaistus on Raamatun kokonaisilmoituksen valossa käsitettävä iankaikkiseksi, vaikka se tuntuukin (langenneen) ihmisen näkökulmasta olevan ristiriidassa Jumalan rakkaudellisen luonteen kanssa. Kalvinistisen perinteen mukaisesti Walvoord näkee ratkaisun tähän ongelmaan Jumalan absoluuttisessa pyhyydessä, joka vaatii ”absoluuttista” rangaistusta kaikille, jotka tätä pyhyyttä vastaan rikkovat. Kärsimyksen fyysistä konkreettisuutta hän taas perustelee (mielestäni varsin ylimalkaisesti) seuraavin argumentein:

  • ”tuli”-sanan toistuvuus helvettikuvauksissa;
  • kuvaus rikkaan miehen kärsimyksestä Lasarus-tarinassa (vaikka useimpien raamatuntutkijoiden mielestä rikas mies olikin tällöin vasta kadotettujen väliaikaisessa sijoituspaikassa eli tuonelassa (kr. haades));
  • Raamatun maailmanhistoriallisten ennustusten toteutuminen sanatarkasti.

Seuraavaksi oman, kuvainnollisemman näkemyksensä kadotuksesta esittelee William Crockett. Hän käy läpi eri aikakausien helvettinäkemyksiä, jotka saavuttivat eräänlaisen huipun (tai pohjan) eräiden varhaisten teologien kuvauksissa kadotuksen mielikuvituksellisista kidutuksista, joita pelastuneet pyhät seuraavat taivaasta nautinnolla. Crockettin mukaan tällaisten dantemaisten kuvitelmien sijaan Raamatun aiheeseen liittyvät kohdat on nähtävä metaforina toisenlaisesta todellisuudesta, jota emme voi tässä ajassa ymmärtää. Tätä hän perustelee seuraavin seikoin:

  • kirjaimellisesti tulkittuina helvettiä kuvaavat kohdat johtavat outoihin ristiriitoihin (kuten ikuinen pimeys tulijärvessä) – tämä pätee sekä Uuteen Testamenttiin että ajanlaskun vaihteen juutalaisiin kirjoituksiin;
  • Raamattu käyttää muissakin kohdissa selkeästi kuvainnollista kieltä, nähtävästi myös taivaasta puhuessaan;
  • ylösnousemusruumis tulee olemaan täysin erilainen kuin nykyinen (1 Kor 15) – ja miten sielunvihollinen, jolla ei ole fyysistä ruumista ollutkaan, voisi kärsiä konkreettisissa liekeissä?

Kolmannessa luvussa katolinen teologi Zachary Hayes puolustaa kirkkonsa traditiota, jonka mukaan useimmat kristitytkin joutuvat kuoleman jälkeen ”puhdistusprosessiin” eli kiirastuleen (lat. purgatorium sanasta purgare eli puhdistaa). Tämä tuli, jota perustellaan Paavalin maininnalla ihmisen elämäntyön koettelevasta tulesta (1 Kor 3:12-15), puhdistaa siis ihmisen synneistä ja vajavuuksista, joita hänellä vielä oli kuoleman hetkellä. Vain kaikkein pyhimmät, jotka ovat saavuttaneet täyden kuuliaisuuden ja rakkauden Jumalaa kohtaan jo eläessään, pääsevät suoraan paratiisiin. Tämä näkemyshän hylättiin uskonpuhdistuksessa ja nähdäkseni hyvästä syystä: jos ihminen voisi sovittaa syntinsä kärsimyksillä kuoleman jälkeen, mihin tarvitaan Kristuksen sovitusta? Ja voiko vilpittöminkään uskova todella saavuttaa tämän elämän aikana taivaaseen oikeuttavan pyhyyden?

Viimeisen luvun on kirjoittanut kanadalainen teologi Clark Pinnock. Vaikka Pinnock pitää kiinni Raamatun auktoriteetista, hän liittyy helvetin osalta siihen evankelikaalisten opettajien vähemmistöön, joka katsoo kadotuksen merkitsevän lopullista tuhoutumista (luultavasti jonkinlaisen rangaistusprosessin jälkeen). Tätä ns. annihilationistista oppia perustellaan mm. tietyillä Raamatun helvettiä kuvaavilla sanoilla, jotka tavallisimmassa perusmerkityksessään tarkoittavat tuhoutumista ja tyhjiin raukeamista (mm. Matt 10:28, Joh 3:16, Hepr 10:27). Myös useimmat Vanhan Testamentin syntisten tuomiota kuvaavat kohdat näyttävät viittaavan pikemminkin lopulliseen kuolemaan kuin ikuiseen tietoiseen kärsimykseen, kuten esim. UT:n puolella lainattu Jes 66:24. Lisäksi Pinnock katsoo kadotettujen, syntisten olentojen ikuisen olemassolon Jumalan lopullista voittoa häiritseväksi tekijäksi, joka estäisi maailmankaikkeutta saavuttamasta Raamatun lupaamaa ikuista harmoniaa (1 Kor 15:28). Ja mikäli hylätään jyrkin perisyntioppi ja ihmisen syyllisyys Jumalan edessä nähdään vain kestoltaan rajallisen elämän aikana tehtyjen syntisten tekojen aiheuttamana, oikeudenmukaisuus tuntuisi edellyttävän myös syntien rangaistuksen olevan kestoltaan rajoitettu. Tunnetasollakin annihilaatio-oppi on kristityille varmasti helpompi hyväksyä kuin ajatus mahdollisesti läheistenkin ihmisten loppumattomasta kärsimyksestä.

Pinnockin optimistista näkemystä vastaan voidaan tietenkin esittää raamatunkohtia, jotka vaikuttavat tukevan perinteisempää näkemystä, etenkin Ilm. 14:11. Voidaan myös huomauttaa, että varhaisimmat UT:n jälkeiset kristilliset tekstit näyttävät opettavan kuolemanjälkeisen rangaistuksen iankaikkisuutta, ja tämä näkemys on ollut Raamattuun uskovien teologien ja pastorien valtaenemmistön näkemys läpi kristikunnan historian.

Kaiken kaikkiaan Four Views on Hell on sekä älyllisesti että emotionaalisesti haastava kirja – lähinnä myönteisessä merkityksessä. Koska kaikki kirjoittajat saavat mahdollisuuden perustella näkemyksensä, mutta kukaan ei välty muiden vasta-argumenteilta ja kritiikiltä, lukijan on helpompi pohtia tätä vaikeaa aihetta eri näkökulmista raamatullista objektiivisuutta tavoitellen. En liene ainoa lukija, joka kokee Pinnockin annihilationismin tunnetasolla helpoimpana vaihtoehtona, mutta joutuu (ainakin käsillä olevien argumenttien perusteella) myöntämään Crockettin puolustaman ”ikuisen mutta lähinnä metaforisen kärsimyksen” raamatullisesti perustelluimmaksi.

Markus

Four Views on Hell by John F. Walvoord, William Crockett, Zachary J. Hayes, Clark H. Pinnock 1997 by "Zondervan" (192 pages, first published December 17th 1996). Kirja löytyy useista verkkokirjakaupoista, mm. Amazonilta myös elektronisena Kindle-kirjana 6.99 dollarin hintaan.

Kommentit

Lisää omasi
  1. avatar

    Köster 12. tammikuuta

    Annihilaatio oppi on oikea. Ihminen ei ole vastuussa perisynnistä, eikä syntymisestään maapallolle, joten häntä ei voida ikuisesti kiduttaa.
    Missä se iänkaikkinen elämä Raamatun mukaan on ? Jumalan luona. Muut TUHOUTUVAT. Perish in English. Lukekaa mm. Joh.3:16 englanniksi. Ei sanaakaan mistään "hukkumisestä", vaan perish, eli tuhoutuminen.
    Oikeudenmukaisuus vaatii pahan hävittämistä, mutta ei loputonta kiduttamista.

  2. avatar

    Markus 12. tammikuuta

    Olen samaa mieltä siitä, ettei kukaan yksilö ole vastuussa muusta kuin omista valinnoistaan oman elämänsä aikana. Kadotuksen oikeutuksen arvioimista mutkistaa kuitenkin se, että me näemme asian vain rajoittuneen inhimillisestä ja ajallisesta näkökulmasta, emme Jumalan täydellisestä pyhyydestä käsin. Muistaakseni tunnettu teologi N.T. Wright spekuloi eräänlaisen keskitien: kadotetut sielut eivät katoa täysin, mutteivät kuitenkaan ole täysin tietoisesti olemassakaan.

    Joka tapauksessa kyseessä ei onneksi ole kovinkaan keskeinen opinkohta.