Three Views on Creation And Evolution

”Minkätasoista opetusta annetaan paikassa, jossa opettajat kuvittelevat maapallon olevan vain 6000 vuotta vanha?” Jotenkin tähän tapaan joku epäili opetuksen tasoa eräässä kristillisessä koulussa (josta kyseinen kommentoija tiesi vain nimen). Näkemys siitä, että Raamattu kertoo yksiselitteisesti maailman olevan paljon nykytieteen konsensusta nuorempi ja Jumalan luoneen kaikki lajit valmiina nykyisessä muodossaan on siis edelleen varsin yleinen. Asiasta ollaan kuitenkin montaa mieltä kristittyjenkin parissa.

Three Views on Creation And Evolution jatkaa Zondervan-kustannusyhtiön suosittua debattikirjasarjaa, jossa eri näkemyksiä edustavat kristityt perustelevat käsityksiään ja vastaavat muiden esittämiin argumentteihin. (Tässä teoksessa jokaista osiota seuraavat muiden näkemysten kannattajien kommentit sekä osion kirjoittajan johtopäätökset näiden perusteella.) Vaikka käsillä oleva aihe ei sinänsä – ainakaan minun mielestäni – kuulu uskon olennaisimpiin asioihin, se voi silti muodostua kynnyskysymykseksi Raamatun ja koko kristinuskon luotettavuuden suhteen etsijälle tai pohtijalle, joka näkee asian yksioikoisesti ”Raamattu vastaan tiede” -näkökulmasta.

Käsitteitä ja kysymyksenasetteluja selventävän johdannon jälkeen ensimmäisessä osassa Paul Nelson ja John M. Reynolds kirjoittavat nuoren maan kreationismin puolesta. He pohjustavat näkemystään ylimalkaisella maininnalla darwinistisen evoluution ongelmakohdista, jotka kirjoittajien mielestä tekevät lajien vähittäisen kehittymisen luonnonvalinnan kautta käytännössä mahdottomaksi. Nelson ja Reynolds eivät sinänsä kiistä evoluution hyväksyvien kristittyjen uskoa, mutta katsovat näiden turhaan ”antautuneen” naturalistisen tiedeyhteisön edessä ja työntäneen Jumalan aktiivisen Luojan paikalta syrjään, kosmiseen toimettomuuteen. Myöskään kristinuskon keskeisimmät käsitteet kuten synti ja pelastus eivät Nelsonin ja Reynoldsin mielestä sovellu johdonmukaisesti ajateltuna muuhun kuin nuoren maan ja suoran luomisen kehykseen. Kuten voi olettaa, heidän mukaansa kaikki Raamatun kuvaukset pitäisi tulkita mahdollisimman kirjaimellisesti – kuudessa päivässä tapahtunutta luomista ja hiljattain koko maapallon peittänyttä vedenpaisumusta myöten – jotta voidaan johdonmukaisesti uskoa kirjamellisesti, fyysisesti ylösnousseeseen Kristukseen.

Seuraavaksi progressiivinen kreationisti Robert C. Newman puolustaa näkemystä, jonka mukaan Jumala suoritti 1. Mooseksen kirjan kuvaamat luomistyöt hyvin pitkien ajanjaksojen kuluessa, mutta silti suoraan eli jättämättä eri lajien luomista luonnonvalinnan ohjaaman kehityksen varaan. Näin ollen luomisviikon ”päivät” tarkoittavat kymmenien-satojen miljoonien vuosien pituisia jaksoja, tai kirjaimellisesti 24 tunnin pituisia, mutta pitkien aikakausien toisistaan erottamia vuorokausia, tai mahdollisesti kirjoittajan eli Mooseksen itse kokemia päiviä, joina Jumala esitteli hänelle luomisen tapahtumat. Syiksi perinteisen 6000 vuotta vanhan maan ja maailmankaikkeuden hylkäämiselle Newman esittää seuraavat perustelut:

  • Tähtien valon voidaan mitata matkanneen useiden miljardien vuosien ajan.
  • Radiohiilimittaukset (puutteistaankin huolimatta) antavat johdonmukaisesti muutaman miljardin vuoden iän kiville.
  • Eräät kivimuodostelmat ovat selvästi olleet aiemmin nestemäisessä tilassa (sulaneina); ne eivät olisi ehtineet viilentyä nykyiseen lämpötilaan muutamassa tuhannessa vuodessa.
  • Planeettojen meteorikraaterit eri eroosiovaiheissaan kertovat miljardeja vuosia kestäneestä vähittäisestä kulumisesta.
  • Geologista todistusaineistoa on äärimmäisen vaikeaa sovittaa yhteen 4-5000 vuotta sitten tapahtuneen maailmanlaajuisen tulvan kanssa.
  • Mannerlaattojen etääntymisvauhti antaa mm. merenpohjan radiohiilimittausten kanssa yhtenevän kuvan miljardeista vuosista.
  • Eräät raamatunkohdat viittaavat aikaa kuvaavien termien merkityksen häilyvyyteen. (Esim. Ps. 90:4 puhuu tuhannesta vuodesta yhtenä päivänä Jumalan näkökulmasta; lähes 2000 vuotta sitten kirjoitettu 1 Joh. 2:18 sanoo viime hetken (alkukielessä hoora, ”tunti”) jo saapuneen.)

Mikä todistaa sitten luomisesta? Newman huomauttaa, että koko maailmankaikkeus, aurinkomme sekä maapallo ovat hienovaraisesti ”viritetty” elämän mahdollistaviksi; pienetkin muutokset fysiikan perusvoimissa, taivaankappaleiden koossa ja sijainnissa ym. tekisivät elämän mahdottomaksi. (Ateistit vastaavat tähän usein olettamalla maailmankaikkeuksia olevan loputtoman määrän, mikä saisi meidän elämän mahdollistavan universumimme vaikuttamaan vähemmän epätodennäköiseltä.) Myös elollisten solujen ja DNA:n syntyminen ohjaamattomasti elottomasta aineesta vaikuttaa äärimmäisen epätodennäköiseltä, samoin kuin funktionaalisten elinten vähittäinen kehitys (irreducible complexity -argumentti). Jos taas yritetään yhdistää ihmisen evoluutio Raamattuun, ongelmaksi muodostuu Newmanin mukaan Aadamin ja Eevan historiallisuus, jota on vaikea sovittaa hominidien kehitykseen. Newmanin mielestä sekä erityinen ilmoitus (Raamattu) että yleinen ilmoitus (luomakunta, jota voidaan tutkia tieteellisesti) ovat Jumalan puhetta ihmiskunnalle, ja progressiivinen (eli vanhan maan) kreationismi yhdistää nämä kaksi ehyeksi maailmankuvaksi.

Teististä evoluutiota edustamaan pyydetty Howard Van Till otsikoi osionsa ”Täysin varustetuksi luomiseksi” (fully gifted creation). Nimitys antaa jo vihjeen, miten Van Till pyrkii luomaan sovinnon vihollisiksi miellettyjen maailmanselitysten – Jumalan ja evoluution – välille. Hän kertoo, ettei luonnontieteellisesti koulutettuna kristittynä suostu valitsemaan kehitysopin ja luomisuskon välillä, vaan näkee evoluution Jumalan itsensä suunnittelemana ilmiönä, Hänen luomistyönsä välineenä. Luonnonvalinnan ohjaama kehitys ei siis todista (kristinuskonkaan) Jumalaa vastaan. Van Tillin mukaan evoluutioon olennaisesti kuuluva sattumanvaraisuus ei sulje pois Jumalan luomistyön suunnitelmallisuutta (kuten hedelmäpelilaitteen yksittäisten voittojen ja tappioiden sattumanvaraisuus ei sulje pois sitä, että laite on suunniteltu tuottamaan nettovoittoa omistajalleen). Samoin kuin atomeilla, planeetoilla ym. on omat ominaisuutensa, jotka määrittävät niiden liikkeitä ilman että Jumalan tarvitsisi ohjata niitä erikseen, elävät organismit – tai tarkkaan ottaen ensimmäisen solun rakennusaineet – on luotu kehittymään itseohjautuvasti eri lajeiksi vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa (jonkinlaista varhaista teologista tukea tälle luomakunnan itseohjautuvuudelle näyttää löytyvän kirkkoisä Augustinukselta). Näin ollen meidän tulee Van Tillin mukaan hyväksyä luonnontieteilijöiden valtaenemmistön vahvistamat tulokset biologisen elämän alkuperästä, mutta perimmäiset kysymykset elämän tarkoituksesta, moraalista ja Jumalasta eivät ratkea luonnontieteen keinoin vaan Jumalan oman ilmoituksen perusteella.

Van Till perustelee teistisen evoluution hyväksymistä kristinuskon uskottavuudella luonnontieteellisesti sivistyneiden ihmisten silmissä. Samoin kuin vanhan maan kreationistit pitävät argumentteja nuoren maan puolesta tieteellisesti kestämättöminä ja (geologiaan perehtymättömiä) kristittyjä harhaan johtavina, teistiset evolutionistit katsovat evoluution kieltämisen perustuvan puutteelliseen biologian tuntemukseen ja johtavan pahimmillaan uskon menetykseen niiden kristittyjen kohdalla, jotka tutustuvat ilman ennakko-oletuksia evoluutiota tukevaan todistusaineistoon (joka on Van Tillin mukaan ylivoimainen verrattuna kreationistien vasta-argumentteihin). Uskon ja perinteisten raamatuntulkintojen perusteella ei siis pidä yrittää nousta tiedeyhteisön konsensusnäkemystä vastaan, koska tämä tekee kristinuskosta vain naurunalaisen.

Mutta miksi uskoa Jumalaan, jos olemme ”alkuliman lapsia”? Tässä Van Till katsoo asiaa laajemmasta näkökulmasta. Hänen mukaansa on epäuskottavaa, että sokea sattuma voisi synnyttää tällaista maailmankaikkeutta ja maapalloa, jossa elämän synty ja itseohjautuva kehitys älykkäiksi, moraalisiin valintoihin kykeneviksi ihmisiksi on ylipäätään mahdollista. Hän ei siis täysin hylkää älykkään suunnittelun argumenttia, vaikka oikeastaan siirtääkin sen biologiasta kosmologiaan. Vahvistaakohan tämä näkökulman muutos (moni sanoisi ehkä: myönnytys) Jumalan olemassaolon todennäköisyyttä epäilijän tai etsijän silmissä?

Vaikka Three Views on Creation And Evolution –kirjan tarjoamissa puitteissa kirjoittajat eivät luonnollisestikaan kykene esittelemään yksityiskohtaisia luonnontieteellisiä perusteluja näkemyksilleen, teos on silti hyvin avartava ja ajatuksia herättävä katsaus alkuperäkiistan eri osapuoliin (kristinuskon piirissä) ja heidän argumentteihinsa vahvuuksineen ja puutteineen.

Omia pohdintoja

Evoluutiopohdinnat eivät näytelleet oikeastaan minkäänlaista roolia omassa uskoontulossani; en kokenut koulussa tenttimääni kehitysoppia sinänsä uhkana uskolle Jumalaan Luojana, jos asiaa edes tulin ajatelleeksi. Uskonelämän alkuvaiheessa monien muiden lailla koin nuoren maan kreationismin luonnollisena valintana, sopihan se parhaiten yhteen Jumalan selvän ilmoituksen kanssa ja argumentit sen puolesta kuulostivat vakuuttavilta. Tutustuttuani tarkemmin niihin ylitsepääsemättömiltä vaikuttaviin mittausongelmiin, jotka liittyivät maan ja maailmankaikkeuden väitettyyn nuoreen ikään, siirryin (hieman vastahakoisesti) kannattamaan vanhan maan kreationismia, hyvin fundamentalistisesti ajattelevien ystävieni kummastukseksi. Evolutionistien argumentteihin tutustuminen taas uhkasi horjuttaa uskoa jo suoraan luomiseenkin; miksi silmän rakenne on niin ”kömpelö” kuin Richard Dawkins kuvaa? Onko suuri osa DNA:sta ja jotkut ruumiinosammekin vain hyödytöntä ”painolastia” vanhoista kehitysvaiheista? Miksi monet kristitytkin tutkijat hyväksyvät evoluution, jos todistusaineisto luomisen puolesta on vahvempi? Välillä teki mieli vain ”nostaa hattua ja jatkaa matkaa”, kuten Luther kehotti tekemään, kun jokin kohta tuntuu järjettömältä – ehkä konflikti uskon ja tieteen välillä ratkeaa vasta taivaassa. Mutta jos luomiskertomus ei pidä paikkaansa, voiko olla varma taivaastakaan…?

Erilaisten näkemysten ristipaineessa koin puoleensavetävimmäksi niinsanotun kehysrakenne-tulkinnan Genesiksen luomiskertomuksesta (framework interpretation). Kertomusta tarkkaan lukemalla voidaan nimittäin havaita, ettei kyse ehkä olekaan kuudesta toisiaan seuraavasta päivästä, vaan neljäs päivä kertaa ensimmäisen päivän luomistyön, viides päivä taas vastaa toista päivää ja kuudes kolmatta. Luomiskertomus ei siis olisikaan luonnontieteellinen tai kronologinen kuvaus, vaan työviikon rakenteeseen sovitettu kertomus, joka ei ota kantaa ajanjaksojen pituuteen tai luomisen mekanismiin. Ehkä Jumala siis käytti myös evoluutiota välineenään (kenties kehitystä ratkaisevissa kohdissa kevyesti ohjaten)? Näinhän monet Tooraan Jumalan ilmoituksena uskovat juutalaisoppineetkin tuntuivat ajattelevan. Mutta kai Aadamin ja Eevan täytyi olla historiallisia henkilöitä, jotta Raamatun alkuluvuissa olisi mitään mieltä? Löytyykö kysymyksiin ylipäätään vastauksia?

Eräässä kristillisessä kirjassa lainattiin (alun perin ties kenen teologin) mietelausetta: ”Jumala on antanut tarpeeksi valoa niille, jotka haluavat uskoa, ja tarpeeksi pimeyttä niille, jotka eivät halua uskoa.” Ehkä Jumala ei olekaan luonut fyysistä todellisuutta sellaiseksi, että se ”pakottaisi” Hänet torjuvatkin ihmiset uskomaan Häneen? Tämä on sukua presuppositionalistiselle ja fideistiselle näkemykselle kristillisestä uskosta; sitä ei voi synnyttää millään älyllisillä todisteilla tai argumenteilla, vaan Pyhä Henki tuo sen sydämeen, joka on Jumalalle aidosti avoin. Mielenkiintoiselta vaikutti myös Paavalin ennustus viimeisestä ajasta: ”Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen, että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen.” (2 Tess. 2:11) Ajattelin, voisiko juuri ”luonnontieteen todistama” evoluutio olla tuo Jumalan ennalta suunnittelema väkevä eksytys uskosta kieltäytyville – kuin Jumalan lähettämä paatumus faaraolle, jonka sydämen Herra jo ennalta tiesi parantumattoman tottelemattomaksi. Fideistinen näkemys uskon primäärisyyydestä tieteeseen nähden on kiehtova – vaikka jo määritelmällisesti mahdoton todistaa oikeaksi tai vääräksi.

Joka tapauksessa: usko, joka on vahva kreationististen argumenttien ansiosta mutta joutuu heti ”hattuhyllylle”, mikäli todistusaineisto näyttääkin tukevan evoluutiota, tuskin on sitä uskoa, jonka Raamattu määrittelee ”lujaksi luottamukseksi siihen, mikä ei näy”. Kuten William Lane Craig sanoo: jokainen uudestisyntynyt kristitty voi tietää ja tuntea Raamatun Jumalan eläväksi ja todelliseksi, vaikkei hän voisikaan todistaa muille Hänen olevan todellinen.  Tai kuten Jeesus haastaa: ”Jos joku tahtoo tehdä hänen tahtonsa, tulee hän tuntemaan, onko tämä oppi Jumalasta, vai puhunko minä omiani.” (Joh. 7:17).

Markus

Paul Nelson, Robert C. Newman, Howard J. Van Till: Three Views on Creation And Evolution. Zondervan, 1999. Kirjaa voi tilata Amazonista kirjana tai Kindle-versiona (linkki).