Kontrasteja

Kontrasteja

Simo 30. maaliskuuta 2011

Viime kuukausina Majakan pastorit ovat pitäneet välillä aika inhottavia saarnoja. He kun ovat muistuttaneet siitä mitä tapahtuu, kun olemme kiinni maailmassa, rakkaussuhteessa maailmaan. Puhuneet siitä, että tämä seurakunnan valinta tai vajavaisuus voi estää Jumalan tahdon ja parhaan suunnitelman toteutumista. Miksi minulle saarnataan tällaista? Kyllähän minä tiedän…

Mutta uskova, joka katsoo inhoten omia vajavaisuuksiaan ja miettii että olisiko minussa riittävästi lihasta tempoilemaan irti, saa elämästä vain puolet. Seurakunta, joka tekee niin, ei ole houkutteleva.

Vähän aikaa sitten luin ja kuuntelin Jesajan kirjan viimeiset(kin) luvut. (Olinkohan ennen jaksanut lukeakaan sinne asti?) Tuntui kuin Jumala puhuisi suoraan minulle siitä todellisuudesta, jossa hän haluaa meidän elävän. Jesajassa Jumala piirtää eron epäjumalien palvonnan ja hänen tahdossaan elämisen välillä. Tuo ero ei ole mikään häilyvä tai hitaasti kasvava ymmärrys, vaan selvä kuin ero pimeän ja valkean, likaisen ja puhtaan, sorretun ja voittajan, kahlehditun ja vapaan välillä. Noissa muutamissa Raamatun luvuissa Jumala esittää sen toivon, lupauksiin tarttumisen ja rohkeuden, mitä koko seurakunnan pitäisi ilmentää ja tuoda esiin.

Jesajan kirjassa Jumala lupasi omilleen, että tulee rauha (Jes 26:12), pimeyden sijaan tulee valkeus, ja että Herra vapauttaa omansa eikä enää heitä hylkää (Jes 54:10, 59:21). Herran omat kaikkialta maailmasta pelastuvat hävityksen keskeltä (Jes 66:20). No, vapautuksen lupaushan on Jeesuksessa jo toteutettu - eikö? Synnit on maksettu ja pöytä pyyhitty. Enää ei ole kysymys siitä, ymmärrämmekö valita oikean eli pyhyyden ja Jeesuksen seuraamisen. Kysymys on siitä, että kumman me itse uskomme todeksi ja siksi valitsemme. Tästä on puhuttu kautta kristikunnan historian, mutta lopun aikojen lähestyminen vain kärjistää kuvaa ja vahvistaa kontrasteja.

Kysymys on siis valinnasta ja asenteesta. Arvaan että teen jatkossakin syntiä, mutta siitä huolimatta en pidä itseäni ennen kaikkea syntisenä. Arvaan, että tulen tekemään asioita, joita ei pitäisi ja joita en haluaisi tehdä, mutta juuri siksi pidän itseäni armahdettuna. Tuntuu siltä, että Jumala kutsuu meitä seurakuntana sille paikalle, johon hän kutsui kansaansa Jesajan aikana: elämään Jumalan huolenpidon alaisina ja suosiossa. Meillä on vaan se etu, että me tiedämme Jeesuksen täytetyn työn jo tehdyksi.
 
Uskon että tällainen seurakunta houkuttelee ihmisiä yhteyteensä. Uskon että meidän pitäisi yhdessä sanoutua irti asioista, joita emme itsessämme siedä, ja sitten iloita Jumalan uskollisuudesta, mahtavasta armosta, toisistamme ja ties mistä.

Simo, miesten pienryhmäläinen