Kosinta

Kosinta

Pia 5. syyskuuta 2012

Pohdin jo toista päivää evankeliumia ja sen erästä ominaisuutta, jonka Paavali mainitsee Roomalaiskirjeessään. Mitä mahtaa tarkoittaa, että evankeliumi on Jumalan voima? Mitä se tarkoittaa minun kohdallani vaikkapa tänä arkisena aamuna? Eilisen päivän sitä pyöriteltyäni mielessäni, en saanut siitä kuitenkaan kunnolla otetta, joten ajattelin lopulta istua alas ja pohtia sitä samalla kirjoittaen ylös mietteitäni.

Evankeliumihan on itsessään Jumalan vahvan ja aktiivisen rakkauden kiteytymä. Ihmissuhdekielelle käännettynä se on ikään kuin kosinta. Se viestittää, kiteyttää ja vaatii meidän vastaustamme. Ydinviestinä on, että Jumala luopui kaikista rakkaimmastaan, omasta Pojastaan, ja sen mukana kaikesta muustakin, saadakseen meidät omakseen. Hänen sydämensä antautui raa'an veitsen viillettäväksi, jotta hän voisi vetää meidät rakkaudellaan luokseen. Synti oli sulkenut meiltä tuon tien hänen lähelleen. Se yritti vietellä meitä vieraaseen syliinsä ja onnistuttuaan siinä, varasti meidät Jumalalta syntiinlankeemuksessa. Mutta aidosti rakastavan rakastuneen tavoin Jumala taisteli meidät takaisin itselleen. Hän taisteli tien auki Poikansa kuoleman kautta.

No, tätä siis on evankeliumi. Se on niin vahva kiteytys tuosta uskollisesta, meitä kietovasta rakkaudesta, ettei se voikaan olla muuta kuin kosinta. Jumala on paljastanut meille sydämensä kuin kosija rakastetulleen ja lausuu meille lempeästi: "Rakastan sinua, entä... rakastatko sinä minua? Tuletko omakseni, niin kuin minä olen antautunut sinun omistettavaksesi? Olen tässä yksin sinua varten... tuletko?"

Jos tällaisesta hetkestä kävelee vain välinpitämättömänä tiehensä, on se jo itsessään vahva vastaus. Sydän on liian kaukana pystyäkseen antautumaan toisen rakkaudelle tai edes kuulemaan sen vastustamatonta, puoleensa vetävää sykettä. Jumala ei kuitenkaan koskaan anna periksi. Hän haluaa aina antaa uuden mahdollisuuden vastata myöntävästi.

Myös myöntävä vastaus on täydellisesti rakkauden lävistämälle kosijalle vain yksi etappi. Hän ajattelee mielessään: "Kysymykseeni on vastattu myöntävästi ja nyt hän tietää, että rakastan häntä. Mutta hän ei ole vielä käsittänyt, mitä se todella merkitsee ja kuinka syvistä virroista on kyse. Hän ei ole vielä tullut tarpeeksi lähelle tunteakseen tuon rakkauden lämmön ihollaan, raa'an kylmänä syysiltana tai räiskyvän pakkasen paukkeen syleilyssä. Hän ei ole vielä nähnyt, millainen maailma avautuu eteen, kun tällaisen rakkauden päästää valloilleen. Hän ei vielä täysin tiedä, mitä rakkauteni häntä kohtaan merkitsee. Hän ei vielä tarpeeksi tunne minua."

Huh, huh! Enpäs ollut koskaan tullut tuota ajatelleeksi. Evankeliumi sanana oli mielessäni kangistunut vain vanhanaikaiseksi hengelliseksi termiksi. Mutta kun sen peittänyttä pölykerrosta pyyhkäisi sivuun, valkeni minulle, miksi Paavali kutsuu evankeliumia Jumalan voimaksi. Sen ytimestä paljastuu vuosituhannen kosinta, johon itse olen jo vastannut myöntävästi. Tänään minua puhuttelee syvästi se, miten vahvasti tuo samainen kosija edelleen rakastaa minua. Sitä huolenpitoa ja yllättäviä kukkalähetyksiä eri muodoissa ei voi kuin joka aamu uudelleen ihmetellä. Kuinka vielä näinkin monen yhteisen vuoden jälkeen hänen rakkautensa vie aina vain hurjemmin jalat altani. Vau!

"Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itsekullekin uskovalle pelastukseksi, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle.  Sillä siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon, niinkuin kirjoitettu on: "Vanhurskas on elävä uskosta"." (Roomalaiskirje 1:16, 17)

Pia

Kommentit

Lisää omasi
  1. avatar

    Jessi 19. syyskuuta

    Vau! Kuvaat sitä niin hyvin, Pia. Näin on, Jumalan suunnaton rakkaus meitä kohtaan ja Hänen sydämensä syke, joka kutsuu meidät läheisyyteen Hänen kanssaan.