Kysymysmerkkejä

Kysymysmerkkejä

Pia 6. toukokuuta 2018

Ihmisen kasvuun mahtuu monta vaihetta, joita pysähdyin pohtimaan eräänä viikonloppuna ihan eri suunnasta kuin koskaan aiemmin. Uhmaikä, kyselykausi, kasvupyrähdykset ja teini-ikä värittävät omilla ominaispiirteillään alkutaivalta kohti aikuisuutta. Mutta nyt pohdin itsekseni, käynkö niitä läpi myös kasvussani Isä-suhteessani? Tiedon tasolla ymmärrän, että voin turvallisen Isän kanssa suhteessamme käydä näitä vaiheita luvan kanssa läpi, matkatessani terveeseen aikuisuuteen hänen lapsenaan. 

Kuitenkin kasvuani varjostavat vähän väliä oma pelkoni ja kiltin tytön -syndroomani. Ne ovat lähtöisin siitä tausta-ajatuksesta, että Isää pitäisi aina kaikessa miellyttää. Että hän ei kestäisikään kolmevuotiaana uhmailuani, kyselykausiani, kasvupyrähdyksiäni, teini-iän myrskyjäni tai itsenäistymisvaihettani. Puhumattakaan aikuisuuden erilaisista kypsymisvaiheista. 

Luulottelen mielessäni, että Isäni itsetunto olisi liian heikko, ja minun pitäisi olla suhteessamme se vahva. Mutta onneksi Isäni on niin toisenlainen. Ja hän aina jaksaa muistuttaa minua siitä. Pitkämielisyydestään, hyvistä ajatuksistaan minua kohtaan ja kaiken kestävästä rakkaudestaan, joka on hänen valintansa suhtautumisessaan minuun. Suhteeni Isään pysyy ja syvenee jokaisen vaiheen myötä, jos uskaltaudun olemaan häntä lähellä, oli mikä vaihe tahansa menossa. Ja katsoen häntä silmiin, ruotimaan sitä, mitä on meneillään ja missä me menemme. Hän seuraa ylpeänä tervettä kasvuani ja jos vain kuuntelen häntä, hän muistuttaa minua olevansa hyvä Isä.

Turvalliselta Isältä on helppo kysyä kysymyksiä, vaikka oma ylpeyteni ei tokikaan haluaisi antaa kysymiselle periksi. Se haluaisi itseni selvittävän kaiken omin avuin. Ylpeys ajaa minua orpoon tilaan, jossa minulla näennäisesti on Isä jolta kysyä, mutta minä vain pärjäilen omillani. Mietin tuona viikonlopun selkeänä ajatushetkenä, että voisiko nykyinen epäselvä ajanjaksoni olla itse asiassa jonkin sortin kyselykausi? Aika jolloin saan kysyä ja minun odotetaankin kysyvän asioista. Sillä tällä hetkellä kyselevät ajatukset ponnahtavat mieleeni ja pyörivät päässäni, kuin loppukesän ampiaiset piknikliinalle katetun jälkiruoan kimpussa. 

Tuossa hetkessä tiedostin sen, että valmiiksi laadittu kartta ja pilkuntarkka suunnitelma ei aina anna tilaa niille tärkeimmille kysymyksille. Niille, joilla luodaan perustaa jollekin isommalle. Silloin tarvitaan toisensorttinen hetki, jonkinlainen aikalisä. Ehkä siksi oltiin tultu tähän pysäkille nyt. Pidempään pörräävien kysymysten kanssa kamppailtuani ja niitä hätisteltyäni, tuntuu nyt todella helpottavalta ja hyvältä, että saan luvan kysymyksilleni. Että ne ovat Isän mielestä tervetulleita ja osa tervettä kasvua. Eivätkä niinkään epätoivottavaa kritiikkiä, joka pitäisi vaientaa, ennen kuin se edes ilmaistaan.

Ymmärrän nyt, että en pystyisi vastaanottamaan mitään uutta, jos en ruotisi näitä kertyneitä kysymysmerkkejä ajan kanssa läpi. Välillä kun käy paljon läpi lyhyessä ajassa, siinä riittää sulateltavaa. Itsensä löytäminen, sellaisena kuin Isä on minut luonut, voi olla välillä kuin sipulin kuorimis- ja lohkomiskokemus. Kyyneleetkin sipuli välillä houkuttelee esiin kirpeillä höyryillään. Ja kun annan kuorimisen tapahtua, aina tulee uusi mielenkiintoinen kerros edellisen alta. Mikä kerros tämä tässä on, Isä?

Pia

Kuva: FreeImages.com/ Philip Fourie