Luottamuksen jäljillä

Luottamuksen jäljillä

Pia 13. tammikuuta 2017

Maria ja enkeli keskustelivat. Sanoilla maalattiin suuria kuulaita kuvia. Oli vaikea nähdä sanotun toteutuvan. Miten, ihmetteli Maria. Mutta vastaus tähän ei jäänyt pelkkään maalailuun. Tiesikö enkeli, että Maria kaipasi vain jotain konkreettista merkkiä? Että hän oli jo niin lähellä luottamuksen hyppypaikkaa. Liaaniksi riitti toiselle tapahtunut ihme.

Serkkusi Elisabet, aloitti enkeli. Marian sydän varmaan sykähti. Miten rakas Elisabet liittyi tähän kaikkeen, suuren kuvan käänteisiin? Raskaana! Oliko Elisabet raskaana?! Niin monet itkut läpi käyneenä. Iäkkäänä, lapsettomaksi jääneenä. Mutta nyt oli jotain ihmeellistä liikkeellä. 

Elisabetin kodin ovelta kuului askelten ääniä. Hänen nuori serkkunsahan se siinä, pitkästä aikaa. Kun Marian kirkas tervehdys kaikui pienessä keittiössä, Elisabet tunsi, kuinka vauva hypähti. Ja aivan niin kuin riemusta. Lämmin tunne, kuin paksu hunaja, valahti Elisabetin kehoon. Ihme! Tässä huoneessa oli läsnä toinenkin, suurempi ihme kuin tämä oma jo loppupuolelle edennyt raskaus. Kauan ja hartaasti odotettu ihme, tuhansien ja tuhansien sydämet raskaana peittänyt odotus. Tässä se nyt oli. Tuon rakkaan, nuoren serkun kantamana. Ylistys tulvahti Elisabetin huulille!

Maria saattoi tuntea vauvan potkut serkkunsa vatsassa. Talossa kuului vain Elisabetin kuulas, iloinen ääni. Oliko Sakarias lainkaan kotona? Olihan hän, mutta miksi hän oli niin kovin hiljainen? Eikö lapsen tulo ollutkaan hänelle mieluinen ihme? Mykkä, Elisabet henkäisi. Enkelin tekoa. Sakariaan oli ollut vaikea uskoa. No, nyt hänellä oli aikaa kuunnella. Ihmetellä, mitä kaikkea tapahtuikaan. Mitä maalattiin suoraan Jumalan pensselillä tälle pitkään pohjustetulle pinnalle.

Enkeli toi suuria kutsuja pienten ihmisten käsiin. Mistä löytyi se luottamus? Miten päästiin sen jäljille, polulle, joka johti ihmeen syntymään? Maria löysi luottamuksen toisen ihmeestä. Elisabet oman kehonsa ja lapsensa kokemasta ihmeellisestä riemusta. Hän tunnisti Vapahtajan tulleen nuoren serkkunsa mukana, pienenä ihmisen alkuna, ja vielä salattuna, tuohon pieneen keittiöön ja alkoi ylistää Jumalaa. Sakarias löysi kai luottamuksen hiljaisuuden keskeltä. Oli aikaa miettiä enkelin sanoja, ja katsella ympärillä tapahtuvia merkillisiä käänteitä. Kun ei pystynyt puhua.

Mistä minä löydän tuolle polulle? Riittääkö minulle toisen ihme? Tai se, että enkeli maalaa kuvan eteeni? Tarvitsenko sen, että kehoni todistaa minulle minua suuremmista ihmeen aineksista? Vai riittääkö mikään näistä? Mykkänä olemista olen jo kokeillutkin, tosin vain lääkärin määräyksestä. Ja kovin vaikeaahan se oli. Mutta ollapa flunssan sijaan mykkänä Jumalan toimesta. Millaista se olisi? Entä uskoisinko silloin?

Pia

 

Kuva: FreeImages.com/ David Garzon