Olemme vaimoni kanssa saaneet kutsun raamatunkäännöstyöhön. Avioliittomme alussa en tosin vielä tiennyt sitä. Olemme vuosien ajan olleet löyhästi yhteydessä Wycliffe Raamatunkääntäjiin, mutta todellisia askelia aloimme ottaa vasta viime keväänä. Kaikki alkoi oikeastaan yhteisen seurakuntayhteyden etsimisestä naimisiin menon jälkeen. Vaimoni oli jostain kuullut Majakka-seurakunnasta ja pikaisen nettisivujen ihmettelyn jälkeen päätimme lähteä käymään. Majakka tuntui heti omalta ja pian liityimmekin jäseniksi.

Viime keväänä olin yhteydessä Wycliffe Raamatunkääntäjiin  ja kerroin, että haluaisimme jonakin päivänä tehdä työtä heidän kauttaan. Herra järjestikin asiat niin, että tänä syksynä oli hyvä hetki kouluttautua tulevaan tehtävään ja viettää syksy Wycliffen koulutuskeskuksessa Englannissa. Vaimoni oli juuri valmistunut yliopistosta yleisen kielitieteen laitokselta ja oma työnantajani myönsi minulle 4kk:n vapaan! Pääsimme samalla evakkoon putkiremonttia, joten saimme monta rukousvastausta yhdellä kertaa. Herra on hyvä!

Matka alkoi elokuisena lauantaina lennolla Lontooseen Heathrown kentälle. Parin bussimatkan jälkeen Horsleys Greenissa meitä odotti puinen nukke, joka neuvoi soittamaan vieressä olevalla puhelimella, että joku tulisi tuomaan huoneemme avaimen. Hetken päästä päivystäjä saapuikin ja antoi meille kirjekuoren, missä avaimen lisäksi oli vain lyhyt tervetulokirje. Olo oli aika pölähtänyt, vain kuusi tuntia aikaisemmin olimme nauttineet lounasta Helsinki-Vantaalla pastoreiden ja sukulaisten kanssa. Yht’äkkiä olimme Englannin maaseudulla paikassa, joka tuntui oudon autiolta.

Pian kuitenkin tapasimme ensimmäiset kanssaopiskelijamme, jotka olivat myös saapuneet vain hetkeä aiemmin. Seuraava päivä menikin uuteen ympäristöön tutustuessa ja tervetulotilaisuuden merkeissä. Jo ensimmäisenä iltana sai taas todeta, miten ihmeellinen uskovien yhteys on, oli sitten missä päin maailmaa tahansa.

Ensimmäinen kurssi, Language and Culture Acquisition (LACA), alkoi maanantaina. Kuuden intensiivisen viikon aikana meitä varustettiin tilanteeseen, jossa elämme yhteisössä, jonka kulttuuria tai kieltä emme vielä tunne eikä välttämättä ole mahdollisuutta saada muodollista kielikoulutusta. Kurssilla opetettava käytännön fonetiikka oli todella mielenkiintoista! Ennen kurssia en ollut tullut ajatelleeksi miten äänihuulet, kitapurje (pehmeässä kitalaessa oleva läppä, joka kontrolloi ilman kulkemista nenäonteloon), kitalaki, kieli ja hampaat yhdessä toimivat äänen tuottamiseksi.

Jumala on luonut artikulaattorimme perin ihmeellisesti ja meillä kaikilla on synnynnäinen kyky oppia mikä tahansa kieli. Jos joku väittää, että kielten opiskelu on vaikeaa, niin älä usko! Ongelma on usein vain siinä, miten opetetaan ja markkinoidaanko aihe helppona vai vaikeana. Opin itsekin kurssin soveltavassa osassa amharaa kahden viikon aikana ihmeellisen paljon, vaikka en todellakaan ole pitänyt itseäni lahjakkaana kieltenopiskelijana. Olin vain aikaisemmin uskonut sen valheen, että kielet ovat vaikeita.

LACAlla meitä oli 35 opiskelijaa 15 eri maasta sekä kymmenkunta henkilökunnan jäsentä. Tänä vuonna kurssilla oli myös paljon suomalaisia. Olimme toiseksi suurin ryhmä, heti brittien jälkeen.

Antti, Lähetys-Majakkalainen