Suurin osa kristityistä miehistä tietää, että Jumala on asettanut meidät perheemme pääksi, johtajaksi (Ef. 5:23).  Lisäksi tiedämme hyvin, että vaimon tulee olla miehelleen kaikessa alamainen (Ef. 5:24), ja että vaimon tulee kunnioittaa miestään (Ef. 5:33).

Me miehet tunnemme hyvin Raamattumme tällä alueella! Vai tunnemmeko? Olemmeko tiedostaneet, että Raamatunkohta, joka vaatii vaimoa olemaan miehelleen kaikessa alamainen, jatkuu kertoen aviomiehille heidän velvollisuudestaan vaimoaan kohtaan: ”Miehet, rakastakaa vaimojanne, niin kuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi itsensä alttiiksi sen edestä.” (Ef. 5:25, KR38)

Huh! Helpolla selvittiin, vai mitä äijät? Tarvii vain rakastaa. Tämä käskysana lienee jo täytetty. Olemmehan sentään vieneet tyttöystävämme vihille, sanoneet ”tahdon”, kertoneet silloin joskus rakastavamme häntä ja pysyneet hänen kanssaan näinkin pitkään. Eikö tämä kaikki viesti, että rakastamme vaimoamme? Tarviiko tuota nyt erikseen toitottaa?

Hetkinen, miten se Sanan kohta menikään?  ”…niin kuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi itsensä alttiiksi sen edestä.” (Ef. 5:25) Tä? Tässäkö kuitenkin oli joku koira haudattuna? No ei, mutta inhimillinen standardi rakastamiselle on vain säälittävä varjo siitä, miten Kristus rakasti seurakuntaa, ja millaisen esimerkin Hän meille miehille jätti.

Mikä sitten on tunnusomaista Kristuksen rakkaudelle seurakuntaa kohtaan? ”antoi itsensä alttiiksi sen edestä.” Siis epäitsekkyys, uhrautuvaisuus, toisen tarpeiden laittaminen omien edelle.

Yksi miehen syvimmistä tarpeista on tulla kunnioitetuksi, ei vähiten oman vaimon taholta. Yksi vaimon syvimmistä tarpeista on olla rakastettu, nimenomaan miehensä taholta. Rakastettu vaimo kunnioittaa, sanotaan. Ja kunnioitettu mies rakastaa. Miten siis on, kumpi laittaa oman tarpeensa syrjään ja antaa itsensä alttiiksi toisen edestä? Se on meille miehille uskottu etuoikeus!

Vesa, miesten pienryhmäläinen