Millaista on tosi miehisyys?
10. syyskuuta 2009Viime miesten pienryhmässä pohdimme "Kristus-keskeinen elämä on radikaalia" -saarnan pohjalta, millä alueilla Jumala haastaa meitä olemaan nykyistä radikaalimpia.
Radikaalius on:
- Rohkeutta kohdata asiat ja katsoa niitä uudesta näkökulmasta.
- Uskallusta haastaa seisovia vesiä.
- Pyhän Hengen johdossa tapahtuvaa muutosta aikaansaavaa, asian ytimeen menevää, rohkeaa ja luovaa elämää.
Mietimme myös, onko joku kesyttänyt meidät miehet. Miksi esimerkiksi suurin osa Majakan läheteistä on ollut naisia? Onko tällä mitään tekemistä radikaaliuden tai sukupuolen kanssa?
Pohdimme myös, millaista olisi hyvä Majakka-seurakunnan miestentyö. Jotta tähän olisi helpompi vastata, huomasimme miettivämme, millaista todellisen miehisyyden tulisi olla. Onko olemassa joitain yleisiä miehisiä ominaisuuksia? Helposti miellämme jonkinlaisen käyttäytymisen miehiseksi, mutta löytyisikö havaintotason yläpuolelta kristillisiä arvoja, joita jokainen mies on kutsuttu soveltamaan omaan elämäänsä, kulttuuriinsa ja aikakauteensa.
Perheestä huolehtiminen voisi olla yksi tällainen arvo. Agraariyhteiskunnassa se tarkoitti maan viljelyä ja ruoan tuomista pöytään. Mitä se tarkoittaa tässä ajassa? Sairauden ja työttömyyden keskellä? Entä eronneena tai yksinhuoltajana? Minun kohdallani?
Amerikkalainen miestyön pioneeri Edwin Louis Cole totesi aikanaan tosi miehuuden olevan Kristuksen kaltaisuutta. Miten tämän Kristuksen kaltaisuuden tulisi näkyä minun elämässäni? Miten lähellä olen tätä ihannetta?
Huomasimme, että aiheeseen tarvitsee palata. Yksi mahdollisuus palata pohtimaan miehisyyttä ja Majakan miestentyötä on miesten saunailta to 17.9.2009 klo 18.00 - 21.00. Tavataan Majakalla klo 18.00 ja lähdetään lähelle uimaan ja saunomaan. Ota mukaan uimakamppeet, makkaraa, nyyttäripöytään jaettavaa ja kaksi euroa tilan vuokraa varten.
Tervetuloa!
T: Antti, Majakan miestenryhmän vastuuhenkilö
P.S. Naisten vastaava saunailta on to 24.9.2009 klo 18.00 - 21.00.
Kategoriat
Uusimmat
- ”Ei lahjojani ja resurssejani voi tuollaiseen käyttää”
- Sana vuodelle 2012 - kutsuhuuto rukoukseen
- ”Klisee on tosiasia, joka halutaan unohtaa kyllästymiseen vedoten”
- Afrikka on muuttanut elämääni
- Jouluisia terveisiä Ahosilta
- Matkalla kohti raamatunkäännöstyötä - osa 2
- Matkalla kohti raamatunkäännöstyötä - osa 1
- Voidetta kuonoon
- Rakastanko vain sulhasta?
- Jumalan kanssa kalassa
