Minä, sinä, Hän

Minä, sinä, Hän

Markus 28. lokakuuta 2011

Eräs tuttava kertoi, miten hän nuorena, väkevästi uskovana aviomiehenä suhtautui vähättelevästi kristillisiin avioliittokursseihin - eivätkö rukouskokoukset tai raamattupiirit olisi hengellisesti rakentavampi ja Jumalan valtakunnan kannalta hyödyllisempi tapa viettää vapaa-aikaansa? Nyt tämä keski-ikäinen, edelleen vahvasti uskova aviomies näkee asian toiseltakin kannalta, kuten luultavasti useimmat muutkin avioliittotyöhön osallistuneet ihmiset. Epärealistisen optimistinen tai välinpitämätön suhtautuminen oman liiton hyvinvointiin ei tietenkään ole pelkästään kristittyjä vaaniva vaara, mutta heillä erityisenä sudenkuoppana voi olla elämän tärkeysjärjestyksen hämärtyminen hengellisellä pintasilauksella käsitellyn välinpitämättömyyden vuoksi.

Seurakunnan historia tuntee hyvin vaikeissa olosuhteissa työskennelleitä pariskuntia, jotka ovat joutuneet mm. pitkien matkojen ja vankeuden vuoksi elämään pitkään erossa toisistaan (mm. kiinalainen evankelista veli Yun ja hänen vaimonsa Deling).  Aviosuhde on pysynyt vahvana etäisyydestä ja vaikeuksista huolimatta, koska molemmilla puolisoilla on ollut uhrautuvan työn vaatima erityinen kutsumus ja "armoitus" Jumalalta. Tilanne on luonnollisesti toinen ns. tavanomaisella pariskunnalla, jonka haasteet ovat paljon arkisempaa tasoa: jaksaisinko vielä siivota työpäivän jälkeen, vai jätänkö sen puolisolle? Vietänkö kauan kaivattua kahdenkeskistä aikaa hänen kanssaan, vai katsonko sittenkin sen välieräottelun? Ja kun me molemmat olemme elävässä uskossa, eiköhän Herra pidä suhteenkin sitä myöten kunnossa?

Jumalan kiinnostusta avioliittoomme ei tarvitse epäillä. Ja juuri Hänelle joudumme tekemään tilin siitäkin, miten olemme hoitaneet elämämme tärkeintä ihmissuhdetta – ja mistä vaikuttimista. Otimmeko vaarin Paavalin periaatteesta, jonka mukaan perheen (mukaanlukien, ehkä ennen kaikkea puolison) laiminlyöminen on käytännössä uskon kieltämistä (1. Tim 5:8)? Onneksi toisten avioparien kanssa keskustelemalla olemme paitsi voineet kohdata arkielämän haasteet, myös saada vertaistukea samoja asioita läpikäyneiltä ja läpikäyviltä ystäviltä. Asioiden jakaminen luottamuksellisessa piirissä on jo itsessään hoitavaa, ja ryhmäkeskustelut tuovat usein myös tiettyä huumorilla höystettyä suhteellisuudentajua elämän kiemuroihin. Myös rukoustuki on tärkeää. Kokemukseni onkin, että usein avioliittoon panostamisen myötä (kahdenkeskinen aika ja rukous, aviopiiri, aviokurssit) myös yhteys ylöspäin on vahvempi. Näinhän apostoli Pietarikin huomauttaa kirjoittaessaan taidollisesti hoidetusta ja molemmin puolin kunnioittavasta aviosuhteesta (1 Piet 3:7).

Elämässä on huomattavasti parempi ”perusfiilis”, kun ne kaksi tärkeintä suhdetta ovat kunnossa.

Markus, Majakan avioliittopienryhmä