Outo rakkaus

Outo rakkaus

Pia 26. maaliskuuta 2013

Itsekkyys raastaa pohjattomalla kidallaan kaiken mennessään, vieden viimeiset rippeetkin. Sekään ei riitä. Se katsoo laskelmoivin katsein, ei silmiin, vaan käsiin. Mitä voit minulle antaa, se kysyy. Lopulta kun se vihdoin nostaa katseen kasvoihin, on silmissään syytös. Et ole minulle tarpeeksi, et vieläkään kelpaa.

Itsekkyyden kylmässä otteessa ruusun piikit repivät sydämen haavoille. Terälehdet värjäävät sormenpäät verenpunaisiksi. Ei ole paikkaa minne mennä sen kylmyydeltä. Itsekkyyden katkera myrkky ulottaa lonkeronsa syvimpään sisimpään. Sieltä se kurkkii ja joka hetki odottaa vuoroaan. Se kerää virheitä, tilastoi pettymyksiä. Se pukee ne julkaistavaan asuun salaa ja naulaa ne esille haavoittuvimmalla hetkellä, kuin teesit kirkon oveen.

Minun sydämestäni tämä myrkky saattaa ryöpsähtää esiin. Minä olen syyllinen. Siksi tarvitsen Viatonta, jonka epäitsekäs ja hullunvahva rakkaus naulasi tappopuuhun. Hänen edessään levitän syylliset käteni, jotka ovat tahriintuneet syntiin, kuin vereen. En esitä enää tekoja, enkä syitä. En tekosyitä.

Mitä on tämä puhtaus, joka on puettu ylleni kuin vieras vaate. Se on ihollani kuin ohut, pehmeäksi kulunut puuvilla ja loistaa valkoisena, juhlavana kuin silein silkki. En voi käsittää, mistä moinen tuhlailu. Puristan käteni hänen ojennettuun käteensä. Sormenpääni koskettaa lävistettyä kohtaa. Sielun syvyyksiin sattuu. Tuo outo rakkaus lävistää minut jälleen.

Pia