Paloja etsimässä

Paloja etsimässä

Pia 15. toukokuuta 2016

Aloitin uuden harrastuksen. Tässä ensimmäisessä koitoksessa harrastuskohteeni koostuu tuhannesta pahvisesta osasta, jotka ovat kaikki hieman erilaisia ja joille pitäisi löytää juuri oikea paikka kokonaisuudessa. Huomasin ilokseni, että sain pieniä apukäsiä tähän uuteen puuhaani, tuhannen palan palapelin kokoamiseen. Lieneekö ollut syynä sen hurjan tiikerin lumo, jonka kuvaa koitan saada kasaan, vai pelkkä aito innostus palapelin tekoon? Joka tapauksessa apukädet hääräävät aina mukana, kun minäkin istun kokoamassa paloja yhteen. Nyt alkavat jo tiikerin kasvot saada muotoa ja kootuista viiksistä saan kiittää apulaisiani.

Elämä Jumalan kanssa tuntuu minusta välillä vähän niin kuin palapelin teolta. Saan hyppysiini hyvän oloisia paloja, joista olen innoissani. Mutta sitten saattaa mennä kauan, ennen kuin löydän niille parin ja suurempi kuva alkaa muodostua. Astelen joissain asioissa Jumalan kanssa kovinkin haparoiden. Jollain toisella alueella taas yhteistä taivalta on harjoiteltu jo pitempään, joten alan saada jo selvyyttä missä mennään.

Mutta sitten on aina niitä aukkokohtia. Tai paloja, jotka eivät tunnu sopivan oikein mihinkään. Tai jotka ovat aina tunkemassa siihen samaan väärään paikkaan. Aukkokohtien kanssa valtaa välillä epätoivo. Tuijotan valmiiden palapelinkehysten sijasta pelottavan tyhjän näköisenä ammottavaa keskiosaa ja tunnen palan nousevan kurkkuun. Tai juuri sitä tiettyä kohtaa tiikerin silmäkulmasta, johon en löydä palaa mistään. Pohdin jo, pitäisikö katsoa maton alta.

Jumalan tiet ovat salattuja. Joskus huonona hetkenä tulee miettineeksi, onko ne salattu, etten löytäisi niitä? Mutta sitten muistan taas, että ei Isäni ole julma. Hän vain taitaa pitää yllätyksistä. Pitihän hän maailman pelastamaan tulevaa Poikaansakin yllätyksenä useamman tuhatta vuotta, vain vihjaillen tulevasta. Mutta niin kuin siinäkin yllätyksessä kävi, Jumalan yllätykset ovat pohjimmiltaan ylipursuilevan täynnä hyvyyttä. Rakkautta, joka ylittää kaikki esteet. Iloa, joka kätköstä löytyessään läikkyy kaikkialle.

Mietin, että mitä tapahtuisi, jos paloja yhteen asetellessani tutkisin niitä silmin, jotka aina näkevät Isän ilmeen? Hieman ilkikurisen hymynkareen tai lempeän hyväntahtoisen virnistyksen. Katseen myötätunnon tai tsemppaavan innokkuuden, joka loistaa kauas Isän olemuksesta. Mitä jos aukkokohtia silmäillessäni muistaisin jo löytämieni reunapalojen minulle tässä ja nyt tuoman riemun ja odotusta täynnä alkaisin etsiä seuraavia avainpaloja? Ja mielenkiintoisimpana lisänä harrastukseeni: Mitä jos ottaisin Isän mukaani palapeliä tekemään?

Pia

 

Kuva: Freeimages.com/ Angel M. Chivite

Kommentit

Lisää omasi
  1. avatar

    Brita 17. toukokuuta

    Upeaa, Pia - mikä oivallus! Katsotaanpa vaikka maton alta, kun palaset hukassa. Milläköhän Isä haluaa meitä tänään hyväntahtoisesti yllättää? Blogisi ainakin oli jo tällainen yllätys! Kiitos ja terveisiä pienille avustajillesi!