Peilin edessä

Peilin edessä

Pia 15. elokuuta 2017

Välttelen virheitä kovin mielelläni. Huonoa palautetta on mielestäni aina yhtä ikävä ottaa vastaan. Tunnistan kamppailevani aika ajoin perfektionistisen puoleni kanssa kädenväännössä virheitä vastaan. Yhtäkään virhettä ei saisi tulla.

Luin kesälomalla erästä kirjaa*, joka kertoi virheistä oppimisesta. Aloin taas hieman enemmän ymmärtää virheiden merkitystä opettajana. Oivalsin, miten tärkeää on, että ensiaskeleena myönnän virheen omakseni, ennen kuin voin alkaa sen avulla todella oppimaan jotain. Tuon lomalukemiseni mukaan kaikkein viisain ottaa oppia muiden virheistä. 

Raamatun sananlaskuissa puhutaan paljon viisaudesta ja siitä, kuinka sen arvo on enemmän kuin hopean tai kullan. Ja sananlaskujen kirjoittajahan oli yksi rikkaista ja loistokkaista kuninkaista, kuningas Salomo, jonka aarteet hämmästyttivät laajalti sen aikaista maailmaa. Joten Salomo varmaan tiesi jo omakohtaisesta elämästäänkin oppineena, mistä puhui.

Olen aina ollut valtavan janoinen oppimaan elämänviisautta. Pitkän aikaa yksi suurimmista tavoitteistani on ollut oppia, oivaltaa ja jakaa muillekin jotain todella merkityksellistä. Olen janoinnut myös tasapainoa ja terveyttä, suhteessa itseeni ja muihin ympärilläni. Yhdet suurimmista virheistäni ovat olleet hyviä peilejä itsestäni ja elämästä oppimiseen. Viisauden lähteitä.

Virheenvälttelijänä on ottanut kuitenkin usein aikaa, ennen kuin olen uskaltanut katsoa isompia kömmähdyksiäni silmiin. Joskus parikin vuotta. Vasta silloin kun jonkin ison mokani tuottama pettymys ja kipu ovat tarpeeksi laantuneet, olen pystynyt ottamaan vastaan Isän antaman avun uudenlaiseen kasvuun. Vaikka oppimiskelpoiseksi kasvaminen virheideni suhteen on vienyt rutkasti aikaa, niinhän kaikki arvokas usein vie. 

Tällä elämästä ja virheistä oppimisen matkalla olen huomannut, ettei ilman tervettä peiliä ole helppo olla itsekään terve ja tasapainoinen. Tarvitsen ympärilleni niitä, jotka voivat rinnallani uskaltaa myöntää omat virheensä ja haluavat oppia niistä, kun itse teen samoin. Tehtyjen virheiden mukanaan kantama häpeäkin on ihan tervettä seuraa. Se auttaa minua ensiaskeleen, tunnistamaan virheen omakseni. Mutta olen opetellut jättämään sitten kasvunaskeleita ottaessani tuolle häpeälle hyvästit, ettei se jää varjona ja turhana painolastina kulkemaan perässäni vuosikymmeniksi.

Olen alkanut enemmän myös itse opettelemaan terveenä peilinä olemista muille. Rakentavan, rehellisen palautteen antaminen voi satuttaa välillä kovastikin ja tuntua epämiellyttävälle. Sekä palautteen antajasta, että sen vastaanottajasta. Se laittaa ihmissuhteen puntariin. Sitoudunko olemaan tässä, vaikka se sattuukin ajoittain, jotta olisimme molemmat terveitä. Jotta oppisimme tien kasvuun. Varsinkin silloin sattuu, jos palautteen saaja ei ole vielä valmis vastaanottamaan totuudelliseen peiliin katsomisen mukanaan tuomaa kasvukipua. Mutta kun tuo valmius löytyy ja aika on kypsä oppimiseen, on ihanaa kun on rinnalla joku, joka myös haluaa kasvaa samaan suuntaan.

Rakkaudellisessa ilmapiirissä voi virheensä uskaltaa paremmin kohdata. Kun kukaan ei ole etsimässä syyllistä sormi ojossa, voi kasvaa vapaasti suorana, eikä tarvitse jäädä peloissaan kyyryyn kasvamaan. Silloin uskaltaa paremmin omistaa virheensä ja alkaa taas matkanteon. Sitoutuminen ja armollisuus ovat ne kaksi airoa, joiden avulla voi keikkua samassa veneessä keskenkasvuisuuden aallokossa eteenpäin. Ja tällä matkalla jokainen aironveto on arvokas, painonsa arvosta kultaa. 

Pia

 

Kuva: FreeImages.com/ Christopher Kubaseck
*Tekstissä mainittu kirja: Matthew Syed: Black Box Thinking: The Surprising Truth about Success.