Pelon kuntorata osa 1

Pelon kuntorata osa 1

Pia 26. syyskuuta 2016

Katseeni osuu edessäni aukeavaan polkuun, täynnä mitä erilaisempia haasteita. Painavia painoja ja rutistusta vaativia erimuotoisia penkkejä, joissa lukee minun nimeni. Jos jonkinlaisia esteratoja, jotka saavat jo katsellessa polveni tutisemaan. Niin kauan olen vältellyt tätä polun kohtaa, johon on vieri viereen aseteltu toinen toistaan kammottavampia vempaimia, joissa lihaksiani venytetään tuskan äärirajoille. Mutta tiedän, että nyt on tullut aika ottaa mittaa siitä, missä mennään. Aika löytää ne heikot kohdat, jotka kaipaavat vahvistusta. Aika huomata myös ne salaa jo vahvistuneet.

Kun tartun haasteeseen, tunnen pelon kylmän henkäyksen niskassani. Tunnen sen parhaat kaverit, epätoivon ja häpeän, jotka ovat jo valmiina ilkkuumaan, ennen kuin nähdään edes mitään tuloksia, huonoja tai hyviä. Nämä kolme matkaseuralaista tunnistan liiankin hyvin. Mutta tunnistanko hänet seurastani, joka tämän testialueen on minulle alunperin suunnitellut? Hänet olen kai jo unohtanut laskuista. Niin suuri on minun Goljattini silmieni edessä, etten aisti - en muista - mitään muuta.

Olen unohtanut montakin asiaa lähtiessäni tälle rastille. Unohtanut huolenpidon vaiheet, ihmeellisen avun kokemukset oikeaan aikaan ja hätään. Unohtanut lempeät kädet ja sylit, kaatumishetkistäni. Unohtanut, kuin Israelin armeija, ne monet jo kohdatut ja kaatuneet jättiläiset. Vain Goljat ja minä. Pelon kasvot ainoastaan, kertomassa minulle, kuka olen - en kukaan - ja mitä minusta ei tule.

Mutta kun otan ensimmäisiä askeleita, tunnen jotain liikahtavan sisälläni. Jossain, ensimmäisen ja kolmannen askeleen välimaastossa. Toivo, hymynkare huulillaan, vinkkaamassa minulle silmää. Muistuttamassa, että ei se ole ensinkään vakavaa. Siis se tulos. Hyvä tai huono. Tässä on jotain tärkeämpää kyseessä.

Toivon paras ystävä, Usko, hymähtää rinnuksissani. "Kuulehan nyt, mitä olet oivaltamassa. Ota se ja juokse sen kanssa, kun saat siitä otteen." Lopulta astuu todellisista seuralaisistani viimeisin ja merkittävin, Rakkaus. Hän ei sano mitään. Hän vain antaa valahtaa jokaiseen jäseneeni hunajan kaltaisen tahmeuden. Kuin suojelevan haarniskan.

Vähitellen selviän laitteesta kuin toisestakin, vaikkakaan en aina kivutta tai loistokkaasti. Riman alituksia, rimakauhua. Pelon kieltämistä ja kiertämistä. Kieltämättä tulee hyvin testattua eri osa-alueet, missä olen vahvoilla ja missä en. Mitä teen, kun koen oloni uhatuksi. Onko Goljatini suurempi kuin Isäni, maailmankaikkeuden luoja?

Pia

 

Kuva: FreeImages.com/ PenguinFB