Pettymys - ystäväni?

Pettymys - ystäväni?

Pia 18. tammikuuta 2013

Kun odotan jotain, annan sille mielessäni värin ja muodon ja kaavailen, miten kaikki tulee menemään. Mitä enemmän odotan, sitä vahvempi on tuo mielikuva.

Luulen, että Israelin kansa oli 430 orjavuotensa aikana luonut mielessään mielikuvia, miltä vapautuksen päivä näyttäisi. Faaraon rakennustyömailla paahtavan Egyptin auringon alla syntyi israelilaisten mieleen varmaankin mietteitä, miltä tuntuisi kävellä vapaana verille hiertävistä kahleista ja jatkuvasti selkää piiskaavasta ruoskasta. Ja sen jälkeen lähti jälleen Jahvelle yksi huokaus työmiehen huulilta.

Kun sitten vapautuksen päivä koitti ja alkoi arki matkalla kohti luvattua maata, olikin edessä hiekkapölyltä maistuva kuollut erämaa, ei ruokaa eikä juotavaa lähimaillakaan ja vastassa sotaisia kansoja. Pettymys oli varmaankin toistuva vieras israelilaisten matkaseurana.

Pettymys voi voimallaan niellä kaiken värin ympäriltä ja katkeroittaa mielen. Paras keinoni selättää pettymys on ollut kohdata ja tunnustaa se ja kysyä Isältä yksinkertainen kysymys. Ei miksi. Vaan mitä nyt?

Erämaan kuollut hiljaisuus tarjosi Israelin kansalle suurimman rikkauden salaisuuden, kun he pysähtyivät tuon mitä-kysymyksen äärelle. Se tarjosi mahdollisuuden turvautua kaikessa vain ja ainoastaan Isään ja oppia tuntemaan Hänen uskollinen sydämensä. Ne, jotka urhoollisesti tappelivat pettymyksen katkeroittavaa pistintä vastaan, löysivät lopulta erämaahan kätketyn aarteen - luottamksen Isään. Tämä on avain, joka sopisi kaikkiin heidän elämänsä varrella vastaantuleviin lukkoihin.

Pia