Puuhommia

Puuhommia

Moguli-Mikko 28. elokuuta 2012

Minä olen mies, joka pitää tulesta. Kun talvipakkasella takan lasiluukun takana leimuaa kunnon lieskat ja lämpö valtaa huoneen, tunnen olevani kotona. Viime talvena polttopuut loppuivat harmikseni kesken ja tästä virheestä viisastuneena pidin kuluneena kesänä huolen siitä, ettei sama toistu tulevana talvena.

Eräänä iltana nurmeamme sitten koristi noin kuusi heittokuutiota polttopuita, jotka odottivat pinoamista. Jokainen klapeja kuormalavan päälle pinonnut tietää, miten se tapahtuu. Jokaiseen kulmaan tulee pinota puut ristiin, ikään kuin torneiksi, joiden väliin sitten puut laitetaan. Iltapuhteina siinä sitten klapeja pinoamaan ja vaikka kuinka tiesin pinojen pystyssä pysymisen riippuvan siitä, kestääkö kulmiin kohdistua pinottujen puiden paino, en käyttänyt kyseisiin torneihin tarpeeksi aikaa. ”Onhan näitä tehty…”

Pinojen ollessa jo itseni korkuiset, joihin tosin ei paljoa yli metriä tarvita, nosti näkymä mieleeni Pisan tornin. Suoristaminen varovasti työntämällä käynnisti odotetusti voimallisen sortumisen ylhäältä alkaen! Mitä alemmas kulmatornia purin oikaistakseni sen, sitä enemmän pinotut puut pääsivät vastustamattomasti valumaan alas!

Turhautuneena näin jo itseni paiskomassa puita pitkin yhtiön pihoja, aiheuttaen yleistä pahennusta / hilpeyttä. Tuossa hetkessä oivalsin kirjoittavani tästä aiheesta vielä myöhemmin blogin, joten olin pakotettu hillitsemään itseni, jotta voin nyt kertoa käyttäytyneeni tilanteessa varsin viileästi! :-)

Lopulta koko kulmatorni piti rakentaa alimmaisia puita myöten uudelleen, valiten tarkasti sellaiset puut, jotka ovat tukevasti omalla paikallaan, eivätkä aiheuta pientäkään keikkumista. Lopputulos oli hyvä ja hiveli silmää. Taputin itseäni kapeille harteilleni ja kiitin Luojaani, ettei Hän sallinut minusta tulla arkkitehtiä.

Näinhän se on rakentumista ja rakentamista myös uskonelämässä ja seurakunnassa. Meidän tulisi aina keskittyä perustukseen, jotta kasvu tapahtuu suoraan. Jos myöhemmin on tarpeen purkaa, sitä tulee tehdä aina siihen saakka, josta pino lähtee kaatumaan. Toimenpide ei välttämättä ole mukava, mutta se on tarvittaessa tervettä ja paikallaan. Tämän jälkeen rakennetaan uudelleen käyttämällä sopivia puita sopivissa paikoissa.

Toisilla on tärkeä tehtävä olla kulmassa pitämässä muuta pinoa pystyssä, kun toisten tarkoitus on omalla ajallaan palaa ja antaa lämpöä. Pienet puut syttyvät helpommin ja ovat omiaan sytyttämään isoja puita, jotka taasen eivät hätkähdä pientä sadetta ja tuultakaan. Oma porukkansa on vielä tuohet, eikä tulta synny ilman stendaria, niin kuin täkäläiset sanovat. Eikä pidä unohtaa pölkkyä, tuota järkähtämätöntä kaveria, jota lyödään toistuvasti kirveellä, eikä tunnu missään?! Ilman häntä ei olisi isoja eikä pieniä puita, ei tulta eikä lämpöä. Herra, voin tarvittaessa olla tulitikku mutta jos saan valita, niin tee minusta pölkky!

Moguli-Mikko

Kommentit

Lisää omasi
  1. avatar

    Mokkakissa 21. syyskuuta

    Luulen, että rukouksiisi on vastattu...

  2. avatar

    Maria 25. syyskuuta

    Kolahti! Kymmenen vuoden huojuvien tornien jälkeen palasin panostamaan perustuksiin. Kyllä tuntuu hyvältä! (Meillä täällä on kaasutakka, joka syttyy valokatkaisijasta)