Rohkaisun voima

Rohkaisun voima

Taru 11. elokuuta 2011

Kukka kasvaa paremmin vedellä kuin myrkyllä. Ihan samoin jokainen meistä tarvitsee vettä kukoistaakseen. Olipa hieno vertauskuva. Itselleni tärkeä opetus rohkaisun voimasta oli Joakim Lundqvistin saarna rohkaisusta. Hän kertoi esimerkin kahdesta miehestä. Toinen oli nuori mies Hollannista, joka uskoi, että hänen kutsunsa Jumalalta oli tavoittaa katutyttöjä Jumalalle. Hänen työnsä eteni hitaasti ja tuloksia oli vähän. Hän alkoi kyseenalaistaa kutsuaan ja rukoili Jumalalta suuntaa. Muistaakseni häntä lannistettiin ja hengelliset auktoriteetit totesivat, ettei hänen kannata jatkaa. Mies luovutti masentuneena ja ajatteli että ainoa muu mitä hän osaa on maalata. Niinpä hän sitten maalasi, mutta ei koskaan eläessään saanut ymmärrystä, kärsi mielenterveysongelmista ja leikkasi korvansakin irti. Kuulostaako joltakulta nykyisin kuuluisalta maalarilta, Vincent van Goghilta? Hän se oli, surullista kyllä.

Toinen nuori mies oli englantilainen, jolla oli vakaumus, ettei orjuus ole Jumalan suunnitelma kenenkään kohdalla. Hänestä tuli poliitikko joka taisteli koko ikänsä saadakseen orjuuden laittomaksi. Myös hän oli aikeissa luovuttaa, koska asia ei edennyt mihinkään ja häntä vastustettiin kaikista suunnista. Silloin eräs sen ajan tunnetuista saarnaajista kirjoitti hänelle kirjeen rohkaisuksi. Sen voimalla William Wilberforce jatkoi eteenpäin. Koko hänen elinikänsä kestänyt taistelu loppui lopulta hieman ennen hänen kuolemaansa, kun orjuuden lakkauttava laki hyväksyttiin Englannissa.

Jokainen tarvitsee rohkaisua ulkonäöstään, lahjoistaan, unelmistaan, haaveistaan ja persoonastaan. Profetiakin on annettu ensisijaisesti rohkaisuksi, lohdutukseksi ja rakennukseksi. Kaikenlainen rohkaisu on parantavaa ja vie ihmisiä eteenpäin elämässä. Se antaa toivoa ja suuntaa. Rohkaisu ja kehottaminen on armolahja, mutta se on myös opeteltavissa oleva asenne. Rohkaisulla voit siunata toisia arvaamattoman paljon, eikä se ole edes vaikea taito hankkia.
 

Kommentit

Lisää omasi
  1. avatar

    Liisa Ahola 28. elokuuta

    Taru, olet aivan oikeassa siinä, mistä kirjoitat. Aivan liian vähän sanomme hyviä asioita toisillemme. Olen ajatellut, että tulee aloittaa itsensä harjaannuttaminen siihen. Tarpeeksi toistoja, niin siitä tulee luonteva tapa. "Veljet [sisaret]: kaikki, mikä on totta, mikä kunnioitettavaa, mikä oikeaa, mikä puhdasta, mikä rakastettavaa, mikä hyvältä kuuluvaa, jos on jokin hyvä ominaisuus ja jos on jotakin kiitettävää, sitä ajatelkaa.! (Fil.4:8). Tähän Paavalin kehotukseen jatkaisin: ..siitä myös puhukaa toisillenne. Liisa