Saappaat perustuksissa

Saappaat perustuksissa

Pia 27. marraskuuta 2017

On aikoja jolloin Isä tekee jotain ihan uutta. Silloin vanhat totutut jutut eivät toimikaan niinkuin aiemmin ajattelin. Vanha tuttu tuntuu turvalliselta ja mielelläni turvautuisin siihen, kun muutos saa oloni tuntumaan oudolta. Siltä niinkuin jokin olisi pielessä. Olin uuden kynnyksellä ollut jo ilmeisesti jonkin aikaa. Luulin, että vika oli minussa, kun aiemmat toimintamallit eivät lähteneetkään luistamaan. Tuntui kuin seinä olisi ollut vastassa. Menin Isän luo ja kysyin, missä mättää. Isä kertoi minulle tekevänsä jotain aivan uutta elämässäni.

Tajusin, että oli aika laittaa vanhat työkalut takaisin työkaluvajaan. Talon lattiavalut ja seinän rakentaminen vaativat niin erilaisia rakennusaineita ja tapoja, puhumattakaan välineistä. Ensin oltiin pitkään tahkottu uutta kestävää perustusta sille uudelle, jonka kynnyksellä olin. Tuohon tahkoamiseen oli mennyt varmaankin muutama vuosi. Perustukset piti kaivaa otsa hiessä ja toistaen samaa jo kovin tutuksi tullutta liikettä. Tätä projektia ei ulkoistettu urakoitsijalle kai siksi, että se rakentaisi minussa tarvittavaa kestävyyttä. Sillä olihan syntymässä jotain, minkä varaan jotain isompaa uutta suunniteltiin. Siltä se ainakin vaikutti.

Mutta kun tuo hetki koitti, että tajusin lapion olevan väärä työkalu tästä eteenpäin, oli yllättävän kivuliasta laskea se syrjään. Olihan se kovertunut kämmenteni uurteisiin tottunein ottein. Tuhansia ja taas tuhansia lapion nostoja maaperää syrjään siirtäessäni perustuksista. Betonivaluja varten hiekan ja sementin lapioimista otsa hiessä. Lapiosta oli tullut minulle tuttu ja turvallinen, kuin näkymätön suoja tässä alati muuttuvassa ympäristössä. 

Katselin työkaluvajaani ja toimettomana lepäämään jäävää lapiota nurkassa. Kuulin Isän puhuvan uusista työkaluista, joita minulla jo olikin, mutta joita en ollut lapion varressa heiluessani vielä oppinut käyttämään. Hän puhui lapiosta lempeään sävyyn, ja siitä, kuinka se olisi uusien taitojen ja työtapojen tiellä. Se vain hidastaisi minua, jos kantaisin ja pitelisin sitä uusissa vaiheissa, yrittäen vanhaan totuttuun tapaan viuhtoa.

Huokaisin, ja lähdin Isäni perässä tutkimaan talon piirustuksia. Ymmärsin, että en saisi taloa valmiiksi pelkän lapion varressa notkuen. Oli aika katsoa pelkoa silmiin, kuin paljaana, ilman tuota turvaa tuovaa työkalua. Oli aika nostaa katse taas vahvemmin Isään. Häneen, joka oli todellinen turvani lähde. Uusien työkalujen kanssa tunsin itseni kömpelöksi. Työn jälkikin oli aluksi aivan lapsen kengissä. Onneksi se jäisi peittoon katseilta, teinhän vielä töitä talon piiloon jäävien kehikkojen parissa. Lihasmuistissa kipristelivät nuo vanhat totutut työliikkeet ja huomasin outojen lihasten kipeytyvän tumpeloidessani uusien työkalujeni kanssa.

Tuskaisimpina hetkinä nostan katseeni Isään ja näen hänet kummallinen hymyn kare kasvoillaan. Siitä tiedän, jos en muusta, että olen oppimassa jotain todella oleellista samalla, kun tulevaisuuteni rakentuu eteeni, pala palalta. Vapisevin polvin astun joka aamu vajaani ja mietin, minkä näistä eriskummallisista työkaluista Isäni valitsee tänään käyttööni. Mutta en aio antaa vanhan tutun ja turvallisen kahlita minua ikuisiksi ajoiksi talon perustuksia tuunaamaan.

Aion nostaa pääni, jokaisen uuden vaiheen edessä ja katsoa Isääni. Me pystymme tähän. Opin sen mitä Isäni haluaa minun oppivan. Ja rakennamme sen, mitä hän on suunnitellut. En jää vanhaan tuttuun kiinni, sementoiden itseäni saappaitani myöten osaksi perustuksia. Minut on luotu etenemään, oppimaan ja kasvamaan. Taloni nousee vielä, vaikka vaiheet kestäisivät aikaa ja valuttaisivat tuskan hikeä. Tämä on sen arvoista, sillä onhan se Isäni suunnitelma minua varten. Ja Isäni tuntien, se tulee siunaamaan vielä monia.

Pia

Katso: minä luon uutta. Nyt se puhkeaa esiin -- ettekö huomaa? Minä teen tien autiomaahan ja joet kuivuuden keskelle.

Jes 43:19


Kuva: FreeImages.com/ Bettina Schwehn