Täältä ikuisuuteen

Täältä ikuisuuteen

Mikko 18. helmikuuta 2011

 

Ikuisuuteen verrattuna elämä on melko lyhyt. Niin, matemaattisestikin ääretön on suurempi, kuin mikä tahansa luku.

Olen parhaillaan lukemassa erään työyhteyksistä tutun henkilön kirjoittamaa kirjaa, jossa hän käsittelee kristinuskoa iankaikkisuusperspektiivistä. Tai oikeammin elämän lyhyyttä suhteessa iankaikkisuuteen. Majakalla on viime viikkoina puhuttu vaiheesta ennen iankaikkisuuden alkua, siitä, että Jeesus sanoi tulevansa takaisin. Se on iloinen asia!

On ehkä ensimmäinen kerta, kun olen kuullut puhetta lopunajoista vailla ahdistavaa sävyä. Nuorempana Jeesuksen takaisin tulo ei paljon kiinnostanut, kun toiveena oli esim. päästä naimisiin ja kokea mitä kaikkea ihan tällä maanpäällisellä elämällä on tarjottavana. Mikä on muuttunut? Naimisissa olo on sen verran hyvä juttu, että se ainakaan ole syynä tälle mielenmuutokselle. Pikemminkin syynä ovat oivallukset mm. siitä että taivas on luultavasti parempi paikka kun parhainkaan all-inclusive lomakohde, ja että iankaikkisuus Jeesuksen kanssa on nastempaa kuin hauskimmatkaan hetket ystävien kanssa.

Toisaalta, samalla on tullut haastetuksi, kannanko todella huolta siitä, että nekin ystäväni, jotka eivät Jeesusta tunne, voisivat päästä samoihin kekkereihin mukaan? Useimmiten kannan huolta maineestani ja ”sopivuudesta” iankaikkisuuden kustannuksella. Mikä saisi mieleni muuttumaan?

Syvempi oivallus Jumalasta, hänen kaikkivaltiudestaan ja hyvästä tahdostaan lienevät avaimet siihen, haluanko kertoa iloista uutista eteenpäin. Liian usein mielenkiintoni ja keskittymiseni on vaikkapa uusimmassa Tuulilasissa tai Talouselämässä kuin Raamatussa. Se, millä mieltäni ruokin, kasvaa väistämättä. Jos se ei ole Jumalan tunteminen ja hänen sanansa, ruokin itseäni jollain muulla. Ja millä ajatusmaailmani täytän, sillä myös puheeni täyttyy. ”Sydämen kyllyydestä suu puhuu” – eli sama toisin sanoen: puheet ja teot ovat vain oireita siitä, mikä sisimpäämme hallitsee.

Olisiko taas aika lukea tekstiä, jolla on ihan oikeasti merkitystä ja täyttää mielensä (ja lopulta puheensa) sillä? Mitä jos innostuisimme vaihteeksi Jumalasta ja sen sivuvaikutuksella pyydetään muutama kaveri mukaan niihin iankaikkisiin juhliin?

Mikko - Majakan lähetysjohtaja