Tapio Nousiainen: Katkennut korsi

Tapio Nousiainen: Katkennut korsi

Markus 28. helmikuuta 2014

Tapio Nousiainen (1914–1981) on Suomen kristityille tuttu runoteostensa ohella ennen kaikkea kirjasestaan Yksi ainoa elämä, joka on – hieman ilkeää termiä käyttääkseni – ”pelotteluevankelioinnin” ehkä tunnetuin kotimainen edustaja. Kyseisen kirjan lukeneet voivat helposti kuvitella sen tekijän tiukkailmeiseksi, elämään ilottomasti ja mustavalkoisesti suhtautuvaksi tuomion saarnaajaksi.  Romaanimuotoinen omaelämänkerta Katkennut korsi antaa Suomen vapaakirkon johtotehtävissäkin toimineesta Nousiaisesta syvemmän ja inhimillisemmän kuvan.

Kirjan päähenkilö on kirjoittajan alter ego Toivo Ylösrinne, joka varttuu mieheksi 30-luvun Pohjois-Savossa. Isältään herkän luonteen perinyt Toivo pohtii ”Piisalmen” oppikoulua käydessään iankaikkisuuskysymyksiä helluntaievankelistojen ja uskoontulleiden sukulaisten herättelemänä, mutta pian maalliset kiinnostuksen kohteet, kuten seurustelu tyttöjen kanssa ja myöhemmin opiskelijaelämä rientoineen Helsingissä tukahduttavat hengellisen etsinnän.

Oikeustieteen alemman tutkinnon suorittamista ja varusmiesaikaa seuraa jatkosotaan osallistuminen. (Sotamuistelmia aikanaan runsaasti lukeneena en muista toista veteraania, joka olisi oma-aloitteisesti kertonut lähteneensä ensimmäisessä taistelussaan hermojen petettyä hetkeksi pakosalle, vieläpä upseerina; tämän tapauksen jälkeen palvelu rintamalla sujuu toki ryhdikkäästi.) Uskaltautuupa Toivo kotilomallaan naimisiinkin uusimman ihastuksensa, tunteikkaan ja uskonasioista kiinnostuneen Sonjan kanssa.

Sota- ja pulavuosien jälkeen menestyksekäs juristin ura ja vaurastuva elämä Sonjan ja kahden lapsen kanssa nostavat Toivon lopullisesti taloudellisesta niukkuudesta ”herrakerhoon”. Maailma näyttäytyy selkeänä ja yllätyksettömänä ateistisen ja kyynisen elämänkatsomuksen omaksuneelle varatuomarille, jonka omaatuntoa aviollinen uskottomuus ja ajoittain liiallinen alkoholinkäyttö kuitenkin painavat. Tämä näennäinen rauhantila järkkyy Jumalan alkaessa vetää hellästi mutta lujasti kieltäjäänsä luokseen. Outo herkistyminen jouluevankeliumin äärellä merkitsee alkua prosessille, jonka Toivo kokee ahdistavana psyykkisenä kriisinä, mutta joka huipentuu hänen ja Sonjan voimakkaaseen ja selkeään uskoontuloon Pyhän Hengen kirkastaessa heille Jeesuksen ja hänen sovitustyönsä.

Uskosta todistaminen, etenkin yhteiskunnallisesti korkeassa asemassa oleville ystäville ja tutuille, nousee Toivon ensimmäiseksi koetukseksi uskon tiellä – hän kun huomaa äkkiä, että ”sivistyneistölle ja seurapiireille herätys ja uskoontulo olivat suuri kauhistus, jota he kavahtivat kuin ruttoa”. (Uskon ja uskovaisten imago ei liene ainakaan kohentunut 50-luvun jälkeen?) Näitä kokemuksia lukiessa alkaa ymmärtää, miksi Nousiainen Yhdessä ainoassa elämässä niin voimakkaasti korostaa uskosta todistamisen velvoitetta. Ratkaistavaksi tulevat myös seurakunta- ja kastekysymykset, jotka ratkeavat Vapaakirkon ja uskovaiskasteen hyväksi – onneksi ilman painostusta näiden kannattajilta tai halveksuntaa toisin valinneita kohtaan. Myös armolahjojen maailma alkaa hiljalleen avautua aluksi varovaiselle ja hieman skeptiselle Toivolle.

Kirja seuraa tämän jälkeen Toivon hengellisen elämän ja maallikkosaarnaajan uran alkuvaiheita.  (Nousiainen itse aloitti tuotteliaan ja elämän loppumetreille jatkuneen kristillisen kirjailijan ja julistajan uran varsin nopeasti uskoontulonsa jälkeen Hilja Aaltosen välittämän profetian mukaisesti, vaikka jäikin maalliseen ammattiinsa ja väitteli oikeustieteen tohtoriksikin.) Vaikka innokas evankeliointi ei aina kannakaan toivottua hedelmää ja päivittäinen elämä on uskovallakin välillä lähinnä harmaata arkea, elämän perustus on nyt tukevalla pohjalla, suunta selkeä ja sävellaji ratkaisevasti duurivoittoinen. Jumalan rakkautta on myös se myöhemmin tapahtuva hengellisen ylpeyden, kovuuden ja ahtaan lahkomielisyyden murtaminen, johon kirjan nimi viittaa ja jota Nousiainen käsitteli ravistelevasti myös runoteoksessaan Leipää ja suolaa.

Allekirjoittaneelle Katkennut korsi oli lämmin, vaikeasti määriteltävällä tavalla liikuttava ja Jumalan rakkautta valaiseva lukukokemus. Romaanitaiteellisesti katsoen teos ei ehkä häikäise loistavana proosana, mutta sinänsä vähäisiä kaunokirjallisia puutteita enemmän vaakakupissa painavat konstailemattoman elämänmakuinen kerronta, rehellisen henkilökohtainen avoimuus ja jopa nostalginen ajankuva menneiden vuosikymmenten yhtenäiskulttuuri-Suomesta. Vaikka Tapio Nousiaisen merkittävimmät vaiheet olisivat ennalta tuttuja, kuvaukset Toivon elämästä, pohdinnoista ja Jumalan elävän, vastustamattoman rakkauden löytämisestä vetoavat sekä lukijan älyyn että tunteisiin. Toivo on sisimmässään herkkä ja haavoittuvainen ihminen, joka koittaa rakentaa elämäänsä kunnianhimoisen uralla etenemisen, kyynisen asenteen ja hedonististen nautintojen varaan. Tällaisia ihmisiä löytyy ympäriltämme edelleen paljon, ja etenkin heille kirja voi olla hyvinkin puhutteleva.

Markus

Tapio Nousiainen: Katkennut korsi, 250 sivua. Kustannusyhtiö Päivä, 1974.

Kirjan voit ostaa käytettynä esimerkiksi täältä. Kannen kuva löytyi täältä.

Kommentit

Lisää omasi
  1. avatar

    Miika Tynjälä 21. tammikuuta

    Kiitos paljon, Markus, myonteisesta ja rohkaisevasta arviostasi aidinisani Tapion romaanista! Olen kirjoittamassa hanen elamakertaansa. Siunausta ja voimaa edelleen sinulle ja Majakka-seurakunnalle, ja terveisia Filippiineilta!