Tositarinoita työmaalta osa 1

Tositarinoita työmaalta osa 1

Timo 9. joulukuuta 2016

PRRRRRRR!!! Herään kellon soittoon heinäkuisena aamuna. Kello on 5.30. Nousen sängystä ylös ja kurkkaan verhon raosta ulos... Sataa. Raahustan alakertaan, keitän aamukahvit ja mutustelen mysliä. Tuijotan ikkunasta sateista maisemaa eikä päässäni liiku mitään! Toista kahvikuppia juodessani ensimmäinen ajatus saapuu tyhjään pääkoppaani. Mitähän tästä päivästä tulee? Huokaan: "Kiitos Jeesus tästä päivästä ja tapahtukoon sinun tahtosi tänään. Aamen!"

Hyppään pakettiautooni ja lähden ajamaan kohti työmaata. Klo on 6.59, kun olen perillä työmaalla. Raahustan rappuset ylös suoraan keittiöön ja laitan kahvit tulemaan. Istun pöydän ääreen ja selailen kuvia eilisestä lehdestä. Vilkaisen ulos. Sataa edelleen! Kuin salamana kirkkaalta taivaalta, kuuluu kolahdus jostain yläkerrasta ja tajuan että siellä on joku. Työmaalla ei pitäisi olla ketään muita tänään!

Uteliaana lähden katsomaan, mistä kolina kuuluu. Yhden huoneen ovi on vähän raollaan, ja äänet voimistuvat. Kurkkaan ovenraosta ja näen tummaihoisen miehen siellä pesemässä ikkunoita. Käännyn välittömästi ympäri ja lähden kävelemään pois. Samalla hetkellä kuulen ajatuksen, kuin äänen, sanovan: ”Pyydä hänet kahville!” Enkä pyydä, mietin mielessäni. Mutta ajatus ei anna armoa! 

Käännyn ympäri, avaan oven ja vedän syvään henkeä. "Huomenta!" Mies kääntyy ympäri vähän pelästyneenä ja mumisee jotain. Tervehdin häntä ja kysyn: "Tulisitko kahville?" Hän vastaa englanniksi jotain, mitä en ymmärrä. Jäädyn ja olen vetäytymässä tilanteesta, kun taas kuulen äänen mielessäni sanovan: ”Älä pelkää, puhu.” Silloin tajuan että tämä hetki on Jumalan järjestämä. Muistan siinä hetkessä aamuisen rukoukseni: ”Tapahtukoon sinun tahtosi! Ja rohkeus ja ilo valtaa minut.

"Hello! Do you want coffee?" Mies vastaa kieltävästi, mutta sanon uudestaan, ”Come on now! It´s coffee time!” Mies miettii hetken ja lähtee perääni hieman ennakkoluuloisen näköisenä. Esittäydymme toisillemme, tuijotamme välillä lattiaan ja välillä katsahdamme toisiimme. Tilanne on vähintäänkin vaivaantunut, vaikkakin ihan hyvällä tavalla. Kahvihetki kestää ehkä noin 3 minuuttia ja montaa sanaa emme vaihda. En siis oikein osaa englantia. Mies hörppää kahvinsa ja toteaa sitten, että pitää mennä jatkamaan töitä. Toivotan hyvää päivänjatkoa. Laitan radiokuulosuojaimet päähäni ja Radio Dein päälle. Sieltä tulee juuri hyvää ylistysmusiikkia. Maalailen kattoa ja pureskelen mielessäni samalla äsken tapahtunutta episodia!

Kello on 9.00. On taas kahvin aika. Mielessäni on vain yksi ajatus; etsin miehen käsiini! Löydän miehen ikkunoita pesemästä. Vien hänelle kahvin käteen mitään kyselemättä ja juttelemme hetken jalkapallosta. Tilanne on aamuista kohtaamista paljon vapautuneempi.

Työt jatkuvat. Ruokatunnille lähtiessäni, huomaan miehen pesevän ulkona ikkunoita, kaatosateessa, ilman sadevarusteita! Taas tuo sama ääni tuo ajatuksen mieleeni. Minullahan on autossa sadevarusteet. Joten ei auta kuin mennä hakemaan niitä. Otan sadevarusteet autosta, kävelen rakennustelineen alle heilutellen sadetakkia ja huudan: "Täällä olisi sinulle sadevaatteet!" Kaveri on taas jälleen kuin puulla päähän lyödyn näköinen. Hän tulee hakemaan sadevaatteet, kiittää kovasti, eikä sitten oikein saa sanaa suustaan. Alan ymmärtämään jutun juonen! 

Työt jatkuvat. Kohta kello on 14.00. Päiväkahvin aika. Taas etsin miehen käsiini ja istumme kahvipöytään. Mies kiittelee kaikesta ja varsinkin sadetakista! Sitten hän kysyy yllättävän kysymyksen: ”Miksi olen hänelle niin mukava?” Hän on asunut Suomessa noin 3 vuotta eikä kukaan suomalainen ole puhunut hänelle mitään, pyytänyt mihinkään tai auttanut missään! Koitan pysyä kasassa ja vastaan: ”Olen kristitty. Jeesus rakastaa sinua yhtä paljon kuin minuakin, olemme kaikki samaa perhettä. Ja näin ihmisten pitäisi toimia!” Voin sanoa tämän ilman ylpeyttä, koska minulla ei ole osaa eikä arpaa tähän juttuun. Jos Jumala ei olisi puuttunut aamulla asioihin, olisin juossut karkuun ovelta, kuin opetuslapset Jeesusta kiinni otettaessa!

Mies kertoo kääntyneensä muslimista kristityksi ja olevansa uskossa. Huikeata!!! Vaihdamme numeroita ja toivotamme toisillemme siunausta. Hän kertoo olevansa jo huomenna muualla hommissa, joten aika näyttää milloin taas tapaamme. ”Viimeistään taivaassa!” huudahdan hänelle.

Kannattaa siis tarkoin harkita rukoileeko aamulla ”Herran tahdon tapahtuvan”. Jumala ei vaadi sinulta mitään, mistä et selviäisi hänen kanssaan. Ja Jumalan kanssahan selviää kaikesta! Se todellakin kannattaa! Sen jälkeen yksikään päivä ei ole enää sama!!! Seikkailut Jumalan kanssa jokapäiväisessä arjessa ovat sitä, mihin hän meitä kutsuu. On helpompaa antaa elämänsä Jumalalle, kuin elää elämäänsä Jumalalle! 

”Jolla on korvat; se kuulkoon.”  Matt. 13:9 

Timo

 

Kuva: FreeImages.com/ Christian Sieber