Tynkä

Tynkä

Pia 31. elokuuta 2017

Kirpeä syksyn tuuli havisutti lehtiä kulkiessani tutun pihan poikki. Jokin maisemassa oli jotenkin erilaista. Keskellä pihaa seisoi ruosteinen roskalava. Naapurin portti repsotti auki, vähän vinksallaan. Pensaita oli katkottu sen vierestä rankalla kädellä. Kaikki leikatut pensaiden oksat nuokkuivat suurena röykkiönä roskalavalla. Jäljellä oli pitkä rivi pelkkää tynkää vartta rinta rinnan.

Huokaisin Isälle. Isä, minusta tuntuu ihan siltä, kuin olisin tuo tynkä pensas tuossa. Karun ja surullisen näköinen. Ne harmaat vedet, joissa olen viime aikoina seilannut, muistuttivat masentavasti noita tynkärivistöjä edessäni. Samassa, kun henkäisin huokaukseni Isälle, kuulin mielessäni aavistuksenomaisen ajatuksen. "Niinhän sinä oletkin." Havahduin hämmästyttävään selkeyden hetkeen tämän kuullessani.

Tajusin, että olin tullut taas siihen ajanjaksoon, kun puutarhaa karsitaan. Ja karsimisen päämääränä häämötti uusi kasvu. Vanhat hauraina joka suuntaan rönsyilleet oksat saisivat leikkaamisen ja lepoajan jälkeen tilalle vahvemmat ja vankemmat. Oksat, jotka jaksavat kantaa enemmän. Kukoistaa vahvempina. Oloni oli helpottunut. Koska olin kai huomaamattani syyttänyt vellovista vesistä itseäni.

Kun olin viimeksi täyden kukoistuksen kauden keskellä, luulin myös hetkittäin jotain hupsua. Luulin, että olin itse niin loistavasti hoitanut asiat, että kaikki se kukoistus oli omaa ansiotani. Nyt kun katselin leikattuja tynkiä, olisin voinut luulla, että tämä on kaiken loppu. 

Mutta kun pysähdyin katselemaan Isäni sydämessäni hoitamaa puutarhaa, näin jälleen hänen kasvusuunnitelmansa siinä. Ja näin sen, että hän nauttii vierelläni jokaisesta vaiheesta. Siitä kun hän saa kukat puutarhassani kukoistamaan valtavaan loistoon. Ja samoin siitä, kun hän näkee leikkaamisen jälkeen maahan törröttämään jääneet tyngät. 

Voin luottaa hänen suunnitelmaansa. Ylipuutarhurin vankkaan otteeseen, oksia leikatessaan. Hänen iloa ja huolenpitoa täynnä olevaan sydämeensä, kun hän vaalii kalliisti ostamaansa puutarhaa. Vaikka olisin pelkkä tynkä, hän ei jätä minua tähän. Hänen suunnitelmansa on hyvä, niin kuin hän on hyvä minulle.

Pia

 

Kuva: FreeImages.com/ Alistair Williamson