”Useimmat ihmiset eivät huomaa tai tartu mahdollisuuteen, koska se tulee vastaan haalareissa ja näyttää työltä” –Thomas Alva  Edison- (vapaa käännös)

Siinä on ajatus yli tuhannen patentin omistajalta. Onhan hän todennut keksinnöistäänkin, että ne ovat 99 % hikeä ja 1 % inspiraatiota. Kuullessani tämän havahduin huomaamaan, miten tulen koko ajan odotelleeksi kultalautasen tipahtamista ojennettuun käteeni. ”Hupsista vaan ja siinä se on.” Mutta eiväthän asiat tietenkään näin mene.

Ihminen saattaa luonnostaan vastustaa muutosta, työntekoa, uusia ihmisiä ja haasteita. Näin hyvät tilaisuudet elämän muutoksiin, haaveiden toteutumiseen ja ystävystymiseen menevät ohi. Nämä asiat kun eivät tapahdu itsestään, vaan niiden eteen joutuu näkemään vaivaa.

Jos haluaa uuden ammatin tai enemmän rahaa, pitää kouluttautua. Ehkä pitää perustaa oma yritys ja tehdä hirveästi töitä. Jos haluaa ystäviä, pitää olla ystävällinen toisille ja uskaltaa ottaa riski torjutuksi tulemisesta. Jos haluaa muuttaa ympäristön olosuhteita tai tuntemuksia, pitää astua ulos omalta mukavuusvyöhykkeeltä ja ehkä tervehtiä jotakuta hymyillen. Ehkä tilaisuuden tullen tuo ihminen osoittautuukin parhaaksi tyypiksi koko paikassa.

Yleensä Jumalan kutsuessa johonkin, ihmisen tarvitsee valmistautua siihen. Hän joutuu hankkimaan taitoja ja tietoa, rukoilemaan ja luopumaan asioista, eli tekemään töitä kutsunsa eteen. Joskus prosessi vie vuosia. Sama pitkäjänteisyyden ja vaivannäön periaate koskee seurakunnan rakentamista, avioliittoa, työtä ja ihmissuhteita.

Jumalankin kanssa on kyse suhteesta. Kun oikeasti näen vaivaa Hänen etsimisessään, Hän ilmestyy. Mitä enemmän Jumalan kanssa vietän aikaa, sen helpommin tunnistan Hänet elämäni tilanteissa. Näin työhaalareihin pukeutuneista mahdollisuuksista uskaltaa ottaa vaarin.

Taru