Unelma

Unelma

Riitta 4. huhtikuuta 2014

Minulla on unelma. Unelma, että psyykkisesti sairaat ihmiset löytäisivät kotiin Isän luo. Isä odottaa heitä avosylin, että saisi ottaa kärsivät ihmiset syliinsä ja pyyhkiä heidän simistään kyyneleet. Ihmiset, jotka itkevät yökaudet, kun sisäinen tuska on niin kova eikä uni ei vain tule. Ei tule edes helpottavaa unta, että pääsisi edes hetkeksi pois tästä maailmasta.

Ihminen huutaa sisäistä tuskaansa. Kunhan vain pääsisi edes hetkeksi rauhaan ja lepoon, mutta sitäkään ei tule. ”Jumala, missä sinä olet? Oletko sinä edes olemassa”. Sisältä kuuluu huuto. Tuntuu, että huuto ei tavoita vastaanottajaa. Yritän soittaa auttavaan puhelimeen, mutta kukaan ei vastaa. Kenelle minä voisin soittaa? On myöhä ja kaikki nukkuvat jo. Tuska viiltää sisimpääni. Miksei uni tule. Lähden ulos kävelemään. Ikkunat ovat pimeinä. Kuljen yksin pimässä. Toivottavasti kukaan ei hyökkää kimppuuni. Oli vain pakko päästä kotoa ulos ja saada raitista ilmaa. Tuntui, että kotona ilma loppui. Ahdisti niin kovasti ja rintaa puristi. Menen takaisin kotiin. Uni ei vieläkään tule. En pysty edes lukemaan. En pysty tekemään mitään. Minä vain makaan lattialla mahallani ja huudan Jumalaa. Minulla ei ole mitään eikä ketään. Kuuleeko edes joku siellä yläkerrassa?

Lopulta lähden päivystykseen. Odotan pitkään vuoroani. Lopulta pääsen lääkärin vastaanotolle. Lääkäri antaa unilääkettä ja lähettää minut kotiin. Yritän kertoa hänelle, että en kestä olla yksin ja minulla ei ole voimia käydä edes suihkussa tai syödä mitään. Lääkäri lähettää minut vain kotiin. Unilääkkeen avulla saan edes hetken nukkua. Herään muutaman tunnin päästä yhtä väsyneenä ja ahdistuneena. Sydän hakkaa ja kurkkua kuristaa. Kuka voisi auttaa minua? Onko tällä elämällä minulle mitään annettavaa?

Lähden viemään roskia ja näen ihmisen, joka hymyilee ja tervehtii minua. Ihmettelen sitä, koska kukaan ei ole puhunut minulle moneen päivään ja olen niin likainenkin. Hän kysyy tarvitsenko apua? Minä en tiedä. Kävelen takaisin kotiin. Jonkun ajan kuluttua tämä henkilö tulee ovelleni ja tuo täysinäisen ruokapussin minulle. Olen ihmeissäni. Mitä tämä on? Hän jää luokseni kahville. Kotini on likainen mutta pyydän hänet silti sisään. Siitä lähtien hän käy luonani joka päivä. Saan purkaa hänelle sydäntäni. Hän auttaa minua käymään suihkussa ja pesee vaatteeni. Hän auttaa minua siivoamaan kotini. Hän kuutenee ja lohduttaa. Hänelle voin soittaa myös keskellä yötä hädän hetkellä. Ihmettelen tätä kaikkea ja kysyn häneltä miksi hän tekee tämän kaiken? Hän vastaa: ”Sen tähden, että Jeesus rakastaa sinua ja hän on kuullut sinun rukouksesi. Hän tahtoo auttaa sinua ja parantaa sinut.” Minä vain itken ja itken kipuani ja tuskaani. Joku sittenkin välittää minusta ja on kuullut huutoni.

Isä nostaa pienen tytön syliinsä, lohduttaa ja sanoo ettei ole mitään hätää. Hän puhuu lempeästi rakkaudensanoja.

Yksi ihminen on saanut oppia tuntemaan sinun rakkautesi, Isä. Unelmani on täyttynyt.

Jes 40:10: ”Lohduttakaa, lohduttakaa minun kansaani”, sanoo teidän Jumalanne

Riitta