Unelman kantaja osa 1

Unelman kantaja osa 1

Pia 26. lokakuuta 2016
Matkakertomus polulta, jonka Isä avasi ja jonka varrella opimme hänestä paljon uutta.

Viisivuotinen taival alkaa

Kaikki alkoi maaliskuussa 2010, kun löysimme itsemme jälkeen Pohjanmaan lumisten nietosten keskeltä. Uudenlainen viisivuotinen taival alkoi siitä. Takanapäin oli juuri koettu huima seikkailu Jumalan kanssa, niin huima, että se muutti oikeastaan koko elämän suunnan. Joku voisi sanoa hymynkare huulilla, että se pilasi meidät lopullisesti. Ja sitten se joku jatkaisi, että mukaan laskelmiin pitäisi oikeammin laskea kaikki ne vuodet, ennen tuota ensimmäistä seikkailua.

Tapahtui aiemmin

No, kelataan sitten hieman pikakelauksena taaksepäin. Ensin oli yhteinen unelma raamattukoulusta ja Yhdysvalloista. Kun yhdistimme nuo kaksi unelman osasta ja aloimme etsiä nettihaulla kaikenlaisia yhdysvaltalaisia raamattukouluja, totesimme, että tätä neulaa ei löydä tällä keinolla näin suuresta heinäkasasta. Sitten koitti tuo kohtalokas jouluinen kävelylenkki, kun keskustelimme erään läheisen kanssa unelmastamme. Kun samassa lauseessa mainittiin raamattukoulu ja Havaiji, olimme myytyjä. Vaivoin pääsimme takaisin kotiin, kun jo olimme metsästämässä lisää tietoa koulusta, jossa joku tuttava oli joskus ollut. Täytimme nuo vaaditut 40 kappaletta hakupapereita, metsästimme liitteisiin tarvittavia todistuksia allekirjoituksineen ja pitkän odotuksen jälkeen kuulimme, että meidät oli hyväksytty kouluun.

Tositoimiin

Kun kuulimme tulleemme hyväksytyiksi kouluun, sitä seurasi viisuminhakuprosessi ja taloussuunnitelman lopullinen kasaaminen, jonka myötä autokin myytiin ja muutettiin työn perässä Helsinkiin kesäksi kartuttamaan matkakassaa. Omaisuus tuli jo siis samalla pakattua sopivasti varastoon pois matkanteon jaloista. Kun syksy koitti, olimme valmiina lähtökuopissa, jälleen Pohjanmaalla. Ja tulihan se viisumikin lopulta sieltä viime metreillä, mutta se toki vaati hieman verta, hikeä ja kyyneleitä. Löysimme itsemme lentokentältä, läpi yön ajaneina, saattokomitean hyvästelemänä ja valmiina lentoon.

Unelma itää

Takaisin maaliskuun lumikinoksiin. Havaijin lämmöstä lumen keskelle pölahtäneinä, paljon upeita eväitä Isän kanssa reppuun kartuttaneina, keräilimme ajatuksiamme tulevasta. Toiveena oli nopea lähtö takaisin, mutta toisin kävi. Yritimme ottaa kontaktia eri yhteistyötahoihin, mutta kaikissa yrityksissä nousi näkymätön seinä vastaan.

Unelman osia

Eräällä unelmamme osalla oli selkeä ja iso rooli, nimittäin mieheni ammatilla. Ammatti itsessään oli erinomainen väline unelmamme kannalta, mutta tässä yhtälössä ja juuri siinä tilanteessa, missä olimme, se vaati lisäaikaa. Aito ammatillinen kasvuhan tulisi vain työkokemuksen opettamana, ja sitä tarvittaisiin alle, ennen kuin mieheni unelma ammatinsa käyttämisestä lähetystyössä voisi parhaiten toteutua.

Myötätuulta pohjoiseen

Mieheni ammatilliseen kasvuun avautuikin tässä kohtaa selkeä mahdollisuus, sillä myötätuuli osoitti selvästi Suomen kamaralle päin. Saimmehan omannäköisiä töitä, kivan asunnon Helsingistä ja seurakuntakin löytyi lopulta Majakalta pitemmän etsinnän tuloksena, saman vuoden lokakuussa. Mieheni työ oli vakityö ja kaikki sen myötä näytti hyvin vakiintuneelta. Ja sitten ei mennytkään kauan, kun jo esikoisemme ilmoitti tulostaan ja asunnon muuttokin oli jälleen edessä. Paljon isoja muutoksia pienellä aikavälillä. Matkan varrella saimme uskomattoman ihania uusia ystäviä, seurakunnan myötä ja naapurustostamme. Unelmankantaminen ei silti lakannut. Kaipasimme takaisin johonkin, kansojen ja kulttuurien pariin, jotka olivat herättäneet meissä tämän loppumattoman kaipuun. Kaipasimme elää vieraassa kulttuurissa ja jakaa ja oppia yhdessä lisää elämänpiirissämme olevien kanssa taivaan kulttuurista arkemme keskellä. Mutta sen aika ei ollut vielä.

Pia

 

Kuva: FreeImages.com/ Caltiva Creatividad