Unelmastani tuli totta

Unelmastani tuli totta

Riitta 31. tammikuuta 2014

Olin jo pitkään unelmoinut siitä, että saisin kirjoittaa oman kirjan/kirjoja. En vain ollut saanut sitä aikaiseksi ja se tuntui haasteena liian suurelta. Sitten eräs ystäväni sanoi, että hän kokee Jumalan kehottavan minua kirjoittamaan kirjan omasta elämästäni. Se kosketti minua syvästi ja päätin aloittaa kirjan kirjoittamisen.

Ensimmäisen kirjani nimi on: Tiikerin vanki. Siinä kuvaan sisimmän tuntojani siitä, kuinka pienenä tyttönä sisimpään sattui ja elämä tuntui liian raskaalta. Muut näkivät vain kuoren, mutta mitä oli pinnan alla. Kuuleko kukaan? Sielunvihollinen löi monin tavoin ja koin olevani hänen otteessaan kuin tiikerin hampaissa. Kuka voi pelastaa minut tältä? Sitten kohtasin Jumalan ja lähdin matkalle kohti vapautta yhdessä hänen kanssaan.

Kirjassa kuvataan myös Taivaan Isän helliä vastauksia tyttärelleen. Millainen Taivaan Isä todella on? Onko Hän ankara ja pelottava vai hellä ja rakastava? Pieni tyttö saa kasvaa kohti aikuisuutta ja löytää tien vapauteen Taivaan Isän hellän ohjauksen ja rakkauden kautta.

Ensimmäisen kirjani jälkeen koin, että haluan kirjoittaa vielä toisen kirjan. Toisen kirjani nimi on: Hylkäsitkö minut? Se kertoo sairastumisestani synnytyksenjälkeiseen masennukseen ja psykoosiin. Kuvaan siinä sisimmän tuntojani ja kipuani siitä kuinka koin Jumalan hylänneen minut. Oliko Jumala todella hylännyt minut? Onko Jumalan tahto parantaa? Näitä asioita käsittelen kirjassani.

Haluan elämäntarinoideni kautta rohkaista ja kannustaa sinua luottamaan siihen, että Jumala kantaa vaikeidenkin aikojen yli. Jumalan rakkaus riittää. Vaikka sinusta tuntuisi, että Jumala on sinut hylännyt, hän ei ole hylännyt sinua. Hän vain odottaa saavansa sulkea sinut syliinsä. Hän odottaa sinua, kuten tuhlaajapoikaa kotiin palaavaksi.

Jeesus nostaa, kantaa ja pelastaa tänään. Hän haluaa nostaa sinut ylös ja antaa sinulle uuden toivon ja uskon huomiseen. Vaikka tänään olisi pimeää, niin jo huomenna voi jo aurinko pilkistää verhojen raosta.

”Mutta pitihän nyt riemuita ja iloita, sillä tämä sinun veljesi oli kuollut ja virkosi eloon, hän oli kadonnut ja on jälleen löytynyt.” (Luuk. 15:32)

Riitta

Kirjoja voi tiedustella osoitteesta tiikerinvanki(ät)gmail.com. Kirjat maksavat 15 euroa/kpl + postikulut.