Unohtumaton kyläreissu - osa 2

Unohtumaton kyläreissu - osa 2

Pia 15. maaliskuuta 2012

Isä näytti minulle yksinkertaisuuden salaisuuden. Ei ollutkaan kyse uskonnollisten suoritusten tikapuista, joilla olin kerta toisensa jälkeen yrittänyt kavuta Isäni läheisyyteen. Eikä kyse ollut niistä hengellisen onnistumisen kaavoista, joita olin metsästänyt koko ikäni. ”Jos vain olen tarpeeksi hengellinen, tällä ja tällä keinoin, ehkä siten pääsen lähemmäksi Jumalaa. Tai sitten josko tämä pyhityksen resepti toimisi ja voisin vihdoin kuulla Isältä sanat: ’Hyvin tehty, olet onnistunut ja voin vihdoin oikeutetusti kutsua sinua lapsekseni.’” Ei, vaan hän oli kutsunut minut lapsekseen jo ennen kuin edes tiesin hänestä mitään. Ennen kuin edes piittasin hänestä yhtään. Hän oli laillisesti adoptoinut minut perheeseensä. Tätä ei voisi mikään mitätöidä. Yksinkertainen ovi Isäni läheisyyteen oli jo auki Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen kautta. Sisimmässäni lopultakin todella vakuutuin tästä.

Olin tylsistynyt suorituspainotteisessa suhteessani Isääni. Yrittäessäni ansaita hänen rakkauttaan, olin todellisuudessa onnistunut välttelemään hänen persoonansa todellista kohtaamista. Tajusin, että minun oli mahdollista oppia tuntemaan Isääni aivan yhtä läheisesti kuin puolisoani. Tulin yhä janoisemmaksi tuntemaan lisää Isäni rakkauden lempeää ja samalla vahvan kesyttämätöntä luonnetta minua kohtaan. Nyt minun ei tarvitsisi enää tyytyä olemaan ulkopuolinen tungettelija hänen kodissaan. Olin löytänyt oman minulle varatun paikan Isäni jalkojen juuressa. Jokainen uusi päivä häntä lähellä toisi jotain uutta hänestä esiin. Oppisin tunnistamaan hänen äänensävynsä, ilmeidensä vivahteet ja erityiset ominaispiirteensä. Mikä seikkailu!

Minulle selvisi tuona päivänä, että Isäni minulle valmistaman matkan pituus oli myös hyvin yksinkertainen. Päivän matka. Tai vielä lyhyemmin, vain tämä kyseinen hetki, joka elettävänäni juuri oli. Kun aamulla lähdin liikkeelle, hän ei jäänyt nukkumaan kääntäen kylkeä, vaan lähti mukaani. Tässä ja nyt Isä oli läsnä. Hän oli vierelläni jokaisena hetkenä opettaen minua askeleissani. Tiesin, että jos hän minua tänään jostain ojentaisi, hän näyttäisi sillä minulle tien, joka olisi parempi kuin oma valintani. Olin hyväksytty jo valmiiksi. Ei kaavoja tai suorituksia, vaan rakkauden vastaanottaminen, suhteen tähän hetkeen heittäytyminen ja Isäni läsnäoloon kietoutuminen. Yksinkertainen kysymys huulilla: "Isä, mitä uutta haluaisit tänään näyttää minulle itsestäsi?"

Kaavanetsintäni tilalle olin löytänyt Isäni läheisyyden ja paikkani tuossa ihmeellisessä perheessä. Reseptivihkoni hengellisten onnistumisten metsästykseen lensi tuona päivänä Tyyneen Valtamereen. Keskeneräisiä tikapuitani ei enää tarvittu. Isäni rakkaus minuun, joka konkretisoitui hänen ristiinnaulitussa Pojassaan, vakuutti minut tuona päivänä. Olin löytänyt yksinkertaisen tien. Isäni rakkauden vastaanottaminen oli tie Isäni sydämeen.

Pia, Lähetys-Majakkalainen

P.S. Blogin ensimmäisen osan löydät täältä.

Kommentit

Lisää omasi
  1. avatar

    Jessi 23. maaliskuuta

    aamen! Tulkoon tämä totuus ja todellisiuus jokaisen meidän elämäämme. <3 Onko meidän sydän auki Jumalan puoleen? Niin kuin kirjoitit niin kauniisti, Jumala on avoin meidän puoleemme.