Urho Muroma: Pelastuksen salaisuus

Urho Muroma: Pelastuksen salaisuus

Markus 28. elokuuta 2016

Urho Muroma oli – Kalevi Lehtisen ohella – merkittävin luterilaistaustainen raamatunopettaja ja julistaja Suomessa 1900-luvulla. Kokonainen herätysliike, ns. viidesläisyys eli uuspietismi, kuten myös Suomen Raamattuopisto, syntyivät suurelta osin Muroman työn pohjalta. Tähän vuonna 1947 ilmestyneeseen kokoomateokseen on koottu Muroman kirjojen, Oletko pelastettu?, Kuinka vaellat? ja Elämä Hengessä, sisältö. 

Pelastuksen salaisuuden ensimmäinen osa on osoitettu ei-uskovalle lukijalle. Muroman teksti käy klassisen herätysjulistuksen tavoin suoraan kohti. Jumalaan välinpitämättömästi suhtautuvalta ja muodollisesti uskonnolliseltakin lukijalta otetaan luulot pois: 

”Sinä voit olla tavoiltasi jumalinen, vaikka tiedät synnin sydäntä hallitsevan. Sinä voit esiintyä hurskaissa piireissä hurskain elein ja puheenparsin, vaikka sydämesi on täynnä maailmanrakkautta ja synnin henkeä. Ihmisiä voit pettää aikasi. Mutta Herraa et [--].

   Kristityksi tuleminen täydellä todella on paljon enemmän kuin jonkinlaisen ratkaisun tekeminen. Mutta ilman selvää ratkaisua ei kuitenkaan kukaan voi todella tulla kristityksi. 

   Siinä on käytävä rajan yli. [--]

   Nyt on kysymys siitä, oletko sinä, lukijani, tietoisesti lähtenyt maailmasta sisäisesti ja antautunut kokonansa Herralle? Vai vieläkö sinä keikut Jumalan ja maailman välillä?”

Tietenkään herännyttä lukijaa ei jätetä syntejänsä voivottelemaan, vaan hänelle näytetään kulku kapeasta portista Jumalan armonvaltakuntaan. Kuitenkin tekstiä lukiessa huomaa selvän eron vanhemman herätyskristillisyyden synninhätää ja totista parannuksentekoa korostavan ankaran julistuksen ja nykyajan ”pikakääntymiskutsujen” välillä. Arvioikoon lukija itse, kumpi tapa on oikeampi – vai onko paras tie ehkä jossain näiden välissä.

”Vain todella särkyneet sydämet osaavat antaa arvoa elävälle evankeliumin lohdutukselle. Vain se, joka todella on syntejänsä itkenyt, ikävöi todella päästä niistä eroon. Vain sen, jonka Jumalan Henki on todella tuominnut, voi Jumalan Henki myös todella pelastaa ja uudistaa.” 

   Osassa ”Kuinka vaellat?” herätellään jo uskoon tulleita tarkastelemaan rehellisesti omaa hengellistä tilaansa. Uudestisyntyminen on matkan alku, muttei vielä takaa vaelluksen jatkumista Herran tahdon mukaisesti. Juuri uskovia kehotetaan Uudessa testamentissa jatkuvasti heräämään ja uudistumaan uudelleen. Välinpitämättömyys Jumalaa kohtaan, rukoilemattomuus ja vaivihkaa etenevä synnin hyväksyminen elämässä ovat hälytysmerkkejä, joihin moni kristitty ei kuitenkaan reagoi. Muroma kehottaakin lukijoitaan alati rukoilemaan omantunnon hätää. 

”Elävä kristillisyys on itse asiassa alituista pyrkimistä uudelleen heräämiseen. Elävä kristillisyys on valvomista. Ja vain se, joka todella taistelee hengellistä uneliaisuutta vastaan, joka uhkaa vallata hänet joka päivä, pysyy todella valveilla.”

”Ken joka päivä tuo koko elämänsä Kristuksen valkeuteen, pyytäen alituiseen Pyhää Henkeä paljastamaan kaikki salaisimmatkin synninsopukat, ken joka päivä on altis alkamaan parannuksensa asian aivan alusta, tunnustaen Herralle kaikki syntinsä ja turvautuen uskossa Jeesuksen veren puhdistavaan voimaan, hän saa kokea Herran johdatusta elämän kaidalla tiellä.”

Toisaalta Muroma korostaa, että hengellisen elämän ylläpitokaan ei onnistu uskovalta tämän omassa voimassa. Jatkuva herääminen ja valvominen voivat toteutua vain Jumalan armosta. Meillä on velvollisuus taistella syntiä vastaan, mutta vain Pyhä Henki voi synnin voittaa. ”Herra ei vaadi sinulta mitään, mitä Hän ei itse vaikuttaisi sinussa tahi antaisi lahjaksi.” Muroma tähdentääkin hengellisen köyhyyden ja oman mahdottomuuden rehellisen tunnustamisen merkitystä.

Viimeisessä osassa, nimeltä Elämä Hengessä, käsitellään kristillisen elämän ihanteita. Näiden tuleekin olla korkealla, raamatullisissa mitoissa, ja käsky ”olkaa pyhät” on edelleen voimassa. Mutta mitä pyhitys on ja miten pyhitytään?

Muroman mukaan pyhitys on armoa. Se on kokonaan Jumalan teko (1 Tess. 5:23-24). Se ei kohdistu ”lihaamme” eli vanhaan ihmisluontoomme. Oma luontomme ei ylipäätään voi pyhittyä, vaan sen pitää kuolla pois, kuten Paavali galatalaiskirjeessä tähdentää. Pyhitys ei siis oikeastaan ole pyhemmäksi ja paremmaksi tulemista, vaan oman lihan kuolemista ja Kristuksen elämän tulemista sen tilalle. Miten tähän päästään? Tässä kohtaa Muroma ottaa esille Pyhällä Hengellä täyttymisen välttämättömyyden. Hänen opetuksensa eroaa kuitenkin jossain määrin karismaattisen kristillisyyden edustamista näkemyksistä. Muroma ei nimittäin kytke Hengellä täyttymistä armolahjoihin yhtä kiinteästi kuin esim. helluntailaiset raamatunopettajat, vaan näkee sen ennen kaikkea Jumalan näkymättömänä pyhittävänä vaikutuksena ihmisen sisimmässä. 

Urho Muroma edustikin eräänlaista välimuotoa perinteisen ”herännäisluterilaisuuden” ja (tuolloin vielä oudoksuttujen ja lahkoina pidettyjen) vapaiden suuntien välillä. Kyse ei ollut diplomaattisesta tasapuolisuudesta. Hänen elämänkertansa aikoinaan lukeneena sain vaikutelman impulsiivisesta ja herkästi kiivastuvasta miehestä, joka puhui välillä hyvinkin töykeästi sekä ”lapsikasteen uudestisynnyttävään voimaan” luottavia kirkollisia tahoja että ”lahkomielisiä” vapaiden suuntien edustajia vastaan. Kuitenkin Muroman parannusta, uskonelämää ja pyhitystä käsittelevistä raamattuopetuksista, joita Pelastuksen salaisuuteenkin on koottu, löytynee paljon rakentavaa ajattelemisen aihetta uskoville seurakuntataustaan katsomatta. Koetelkaamme kaikki ja pitäkäämme se, mikä hyvää on.

Arvioi: Markus

 

Urho Muroma: Pelastuksen salaisuus. Kuva ja sana 1947. 

Teosta löytyy tällä hetkellä mm. huuto.net:istä ja antikvaareista.