Nettikeskusteluista saa ajoittain sellaisen kuvan, että kristityt ovat syyllisiä lähestulkoon kaikkiin maailman ongelmiin. Vai onko niin, että ainoastaan uusateistit esittävät mielipiteitään Internetin palstoilla muiden pysyessä hiljaa. Jos kirjoittaja viittaa Jumalaan, niin vastakommentteja tulee sivutolkulla, vaikka sanoja ei olisi edes sisäministeri. Miten tässä on näin pääsyt käymään? Meidän tulee loistaa valona maailmassa, mutta onko oman arvomaailman esille tuominen tuhoon tuomittu ajatus nettikeskusteluissa?

Viisautta nettikeskusteluissa kovasti tarvitaan ja onneksi sitä on luvattu ylhäältä antaa. Pietarin kirjeessä kehotetaan: "Olkaa aina valmiit vastaamaan jokaiselle, joka teiltä kysyy sen toivon perustusta, joka teissä on" (1 Pietari 3:15). Siinä kehotetaan vastaamaan kysyttäessä, ei siis kertomaan silloin, kun ei kysytä. Paavali tosin käskee Timoteusta olemaan äänessä muutoinkin: "Saarnaa sanaa, astu esiin sopivalla ja sopimattomalla ajalla, nuhtele, varoita, kehota, kaikella pitkämielisyydellä ja opetuksella" (2 Timoteus 4:2).

Erityisesti silloin, kun asia sivuaa arvoja, olisi mielestäni hyvä, että kristillisetkin arvot tulisivat esille. Jos me kristityt olemme hiljaa, keskusteluista saa sellaisen kuvan, että peli on jo menetetty. Meidän äänemme rohkaisee myös muita uskovia tai etsijöitä näyttämään värinsä!

Väittelyistä koskien Jumalan olemassa oloa ei välttämättä ole hyötyä. Totuus selviää itse kullekin joka tapauksessa varttitunnin kuluessa omasta kuolemasta. Valitettavasti se on monille liian myöhäistä. Kuopion uusi piispa rohkaiseekin kunnioittavaan keskusteluun, missä pidetään rohkeasti kiinni omasta uskosta, perustellaan sitä ja pyritään osoittamaan sen sisäinen johdonmukaisuus.

Eräässä kirjassa sanottiin, että Jumala ei tarvitse meidän puolustamistamme, sillä hän pitää siitä itse huolen. Sen sijaan Hän haluaa, että me osoitamme Hänen rakkauttaan lähimmäisillemme. Jos tekomme huutavat muuta, mitä haluamme sanoa, niin viesti ei mene perille. Jos ihmiset ovat saaneet meistä uskovista huonon kuvan syystä tai toisesta, niin he suhtautuvat lähtökohtaisesti negatiivisesti myös asiaamme. Raamatulla päähän lyöminen tai liikenteessä törttöily ei välttämättä tuo esille niitä arvoja, mitä haluamme edustaa. Ristiretket ovat ehkä eniten tehneet hallaa kristinuskon leviämiselle, myös muualla kun muslimimaissa. Siinä toteutus oli kaikkea muuta kuin Kristuksen rakkauden osoittamista!

Meidän elämämme tulisi olla sopusoinnussa sen kanssa, mitä haluamme sanoa. En tarkoita, että meidän pitäisi pystyä elämään täydellistä elämää, ennen kuin voimme puhua mitään Jumalasta. Tärkeää on kuitenkin olla aito ja pyytää anteeksi silloin, kun siihen on syytä.

Suhtautumisemme lähimmäisiimme on voimakkaampi todistus kuin sanamme. Franciscus Assisilainen kehotti todistamaan uskosta ja käyttämään sanoja vasta viimeisenä vaihtoehtona. Kun avaamme elämämme ei-vielä-Jumalaa-tunteville, on sen jälkeen keskustelu helpompi johtaa myös hengellisiin asioihin. Jeesus kehotti rakastamaan jopa vihollisiamme. Miten sellainen asenne näkyy meidän elämässämme?

Manu, avioparipienryhmäläinen

Kommentit

Lisää omasi
  1. avatar

    Markus 10. lokakuuta

    Viisaita sanoja. Samansuuntaisia opetuksia olen itse saanut kantapään kautta netin palstoilla. Helposti koitetaan voittaa väittely, välittämättä vastapuolesta ihmisenä ja iankaikkisena sieluna.

  2. avatar

    Vesa 11. lokakuuta

    Manu!

    Nyt puhuit Jumalan sydämeltä! Todella valaisevia ja rohkaisevia sanoja. Innostuin aivan!! ;)

    Siunausta täältä Coloradosta!

    Vesku