Vahvasti kuulolla

Vahvasti kuulolla

Pia 19. huhtikuuta 2016

Olen opetellut pitkän aikaa vihjeidenlukutaitoa. Etsin arjesta ympäriltäni minulle merkityksellisiä pieniä vihjeitä Isältä. Kun otin tavakseni etsiä päivittäin Isän piilottamia vihjeitä, aloin alitajuisesti odottaa samalla myös sitä hyvää, mitä hän on minulle varannut. Projekti-ihminen kun olen, on minulla välillä myös hyvin erilaisia asioita, joihin liittyen etsin noita vihjeitä, löytääkseni johdatusta askeleilleni ja päivän pienille ja isommille valinnoilleni.

Tunsin alakulon painon viime päivinä erityisen tukevasti harteillani. Kun tulin päivän menoista kotiin, näin keräämämme leskenlehdet maljakossa nuupahtaneena veden puutteeseen. Taisi olla jo toinen päivä, kun nuo kukat olivat nuupallaan. Huoh. Se näky kuvasti niin hyvin olotilaani ja tuntojani. Mutta sitten jostain nousi hento ajatus. Sen piti nostaa usemman kerran päätään, ennenkuin tartuin siihen. "Entäpä jos, kun aamulla palaan tämän kukkakimpun ääreen, olisit sinä Isä nostanut nuo kukat ylös, sen merkkinä, että minutkin sinä vielä nostat tästä, pimeästä laakson notkosta." En tehnyt nuupahtaneille kukille mitään, ja lähdin nukkumaan.

Aamulla ensimmäisiä kuulemiani sanoja olivat: "Katsokaa, nyt nämä kukat ovat nousseet taas ylös!" Minun piti melkein hieraista silmiäni. Kukat eivät olleet tokikaan saaneet takaisin kirkkaan keltaista sävyään, mutta varret olivat vahvistuneet pirteän piikkisuoriksi. En tiedä, oliko joku kaatanut kuivassa lasissa maanneille kukille vettä, vai mitä oli tapahtunut, mutta tämä riitti minulle. Ilman, että olisin häärännyt jotakin kukkien eteen, olin vain mennyt nukkumaan ja siinä ne nyt olla sojottivat, veikeästi ojossa.

Tämä vihje riitti minulle ja sille päivälle herättämään taas toivon uudesta voimasta, uudesta aurinkoisesta päivästä ja siitä hetkestä, kun notkopolku kaartuisi avaraan valoon. Olin löytänyt sopivan lepopaikan Isän huolenpidon käsivarsilta tällekin päivälle.

Pia

 

Kuva: FreeImages.com/ Kai Johansson