Syntynyt räjähdyksestä? Professori Tapio Puolimatka Majakalla
La 18.9. 15.00
"Syntynyt räjähdyksestä?" -teemaillan vieraana professori Tapio Puolimatka Majakka-seurakunnassa lauantaina 18.9.2010. Tilaisuudet klo 15 (luento 1) ja 17 (varsinainen tilaisuus, luento 2 + haastattelu, lisäksi pyhäkoulut ja lastenhoito).
Tapio Puolimatka toimii kasvatuksen teorian ja tradition professorina Jyväskylän yliopistossa sekä käytännöllisen filosofian dosenttina Helsingin yliopistossa. Hän on tunnettu myös uskon ja tieteen suhdetta koskevasta julkisesta keskustelusta.
Darwinin evoluutioteoria herättää yhä voimakkaita tunteita ja kannanottoja, vaikka sen julkistamisesta tuli viime vuonna kuluneeksi jo 200 vuotta. Evoluution vaihtoehdoksi on luomisteorian lisäksi nykyisin tarjolla myös ”ohjatun evoluution” ja ”älykkään suunnittelun” mallit.
Tiedepiirejä edelleen kuohuttavan keskustelun keskipisteessä on kasvatuksen teorian ja tradition professori Tapio Puolimatka Jyväskylän yliopistosta, joka vierailee Espoossa Majakan ”Syntynyt räjähdyksestä?”-teemaillassa lauantaina 18.9.2010. Puolimatkaa haastattelee pastori Antero Laukkanen.
Puolimatka ponnahti suuren yleisön tietoisuuteen 2008 Skepsis ry:n myöntämän "Huuhaa-palkinnon" johdosta. Palkinnon perustana olivat Tapio Puolimatkan kirjat ”Usko, tiede ja Raamattu” ja ”Usko, tiede ja evoluutio”, jotka kyseenalaistavat Darwinin teorioita ja käsitystä ihmisestä pelkkänä materiana. Teoksissaan Pu
olimatka on arvostellut evoluutioteorian ateistista tulkintaa viitaten myös juutalaisen ateistifilosofi Thomas Nagelin teesiin, jonka mukaan kaikki tosiasiat saavat erilaisen tulkinnan riippuen siitä, onko lähtökohtana usko Jumalaan vai ateismi.
Puolimatkan mukaan tiedeyhteisön on syytä hyväksyä yhdenvertaisesti myös sellainen tieteellinen tutkimus, jonka lähtökohtana on usko Jumalaan. Hänen mukaansa vaihtoehtoisten skenaarioiden poissulkeminen tunnepitoisesti ei täytä asianmukaisen tieteentekemisen tunnusmerkkejä, jolloin tieteestä tulee tässä tapauksessa itse asiassa uskonto.
Tulevan tapahtuman luennon luvataan tuovan näkökulmia mm. seuraaviin kysymyksiin: miten tyhjästä syntyi aika, avaruus ja koko aineellinen maailmankaikkeus? Miten elottomasta aineesta syntyi ensimmäinen elävä ja lisääntymiskykyinen solu, ja elämänmuoto jolla on tajunta ja järki?
Tule ja tuo ystäväsikin!
Lisätietoja professori Tapio Puolimatkasta: linkki
Professori puolimatkan valokuva oikealla: (c) Tarja Vänskä-Kauhanen
